Jo alusta saakka oli selvää, että haluamme selkeän ja nykyaikaisen keittiön, jossa pieni tila käytetään mahdollisimman tehokkaasti hyväksi ja joka on helppo pitää siistinä ja järjestyksessä. Myös kaikki kodinkoneet mikroa lukuunottamatta saivat luvan mennä uusiksi. Tarjoukset pyysimme peräti kahdesta paikasta - mitä sitä nyt turhaan useammassa aikaansa kuluttamaan ;) Valinta oli helppo tehdä. Asiantunteva myyjä ymmärsi tarpeemme ja kaupat tehtiin suurempia aikailematta. Alkoi viiden viikon odotus uuden keittiön toimitukseen ja asennukseen.
Keittiön asennuksen jätimme suosiolla ammattilaisille, mutta purkuhommat teimme itse - tai siis mies teki. Minä yritin vain pysyä poissa tieltä ja olla liikoja neuvomatta, sillä jostain kumman syystä hyviä neuvojani ei yleensä arvosteta. Pitkää pinnaa kaivattiin kaikilta, kun keittiön tavarat piti sijoittaa pitkin huushollia ja pölyä ja likaa oli joka paikassa. Asuimme kodissa remontin aikana, mutta nyt ymmärrän hyvin niitä, jotka matkustavat siksi ajaksi muualle.
Kissojen mielestä laatikkokasat olivat kivoja kiipeilytelineitä, mutta hämmennystä aiheutti ruokapaikan siirtyminen väliaikaisesti pois keittiöstä.
Olen iloisesti yllättynyt siitä, että kaappien ja kodinkoneiden asennukseen meni vain kaksi päivää. Lisäksi parina päivänä meillä pyöri sähkö- ja putkimies. Vain muutaman päivän ajan siis kahvit ja teevedet keitettiin olohuoneessa, astiat pestiin pesuvadissa kylpyhuoneessa ja ruokaa lämmitettiin mikrossa. Kun kaapit ja koneet oli asennettu, lasiliikkeestä käytiin mittaamassa välitila lasitusta varten, ja heti seuraavalla viikolla lasi asennettiin. Välitilan lasi on laiskan äidin pelastus - enää ei tarvitse putsailla keittiön kaakeleiden saumoja, vaan puhdasta tulee rätin pyyhkäisyllä.
Tämmöinen siitä sitten tuli, kuvat puhukoot puolestaan. No tosin huonolta kuvaajalta ja kameralta ei voi liikoja odottaa, puhumattakaan huonosta valaistuksesta (välitilan kaappien pohjaan tuleva ledinauhavalo on vielä asentamatta). Nyt ei mikään tekosyy voi enää estää innostumasta kokkaamisesta ja leipomisesta...
Tätä seuraavaa systeemiä on pakko hehkuttaa - enää ei tarvitse taskulampun kanssa sukeltaa kaapin perukoille vaan kattilat ja pannut saa kätevästi vetämällä esiin.
Juu on meillä jääkaappipakastinkin, sekalaisemmalla seinustalla kuivaruokakaapin kaverina.