Hiljaa hiipii joulumieli

Joulukuun alussa äiti alkoi tarkemmin katsoa ympärilleen kotona ja huomasi, että keittiö oli oikeastaan aika väritön paikka. Uudet, harmaat kaapistot olivat toki edelleen ihanat - joskin korkeakiiltoisissa ovissa sormenjäljet näkyivät yllättävän hyvin, joten ovet eivät ehkä välttämättä olleet järkevin valinta laiskan äidin keittiöön. Välitilan valkoinen lasi näytti kauniilta ja se oli sentään helppo pitää puhtaana. Mutta mitä ihmeen järkeä oli yhdistää niihin harmaat verhot ja samaa sävyä oleva matto? Lopputulos oli kyllä harmoninen - mutta niin tylsä.

Äiti päätti, että nyt kaivattiin väriä keittiöön ja sitä myötä piristystä pimeään vuodenaikaan. Eikä aikaakaan, kun Jotexista oli tilattu punaiset verhot ja varaston uumenista kaivettu esiin jo melkein unohdettu mummin vanha punainen matto. Keittiö näytti nyt paljon pirteämmältä - ja jouluiselta. Äiti on aina kritisoinut jouluverhojen vaihtamista ja yleistä jouluhössötystä vastaan, joten ällistys oli melkoinen, kun hän tajusi hankkineensa elämänsä ensimmäiset jouluverhot! Muille hän tietenkin pokkana väitti, että punaisia verhoja voi käyttää ympäri vuoden. Saas nähdä miten hyvältä ne vielä keväällä näyttävät.

Kännykkäkuvat on mitä on... Oikeasti verhot ja matto on samaa punaisen sävyä.

Nyt voi joku ajatella, että äiti hurahti täysin ja koti loistaa kuin migreeniä aiheuttavat vilkkuvat ja välkkyvät amerikkalaiset joulukodit ja takan reunalle on ripustettu omin käsin tehdyt joulusukat. Ehkä pipareitakin on leivottu, perunalaatikot imelletty ja vaatehuone siivottu monen vuoden aikomisen jälkeen?

No ei sentään. Äiti ei vieläkään osaa tehdä sukkia tai lapasia eikä edelleenkään ole innostunut leipomisesta. Vaatehuonekin odottaa vielä inspiraation iskemistä. Mutta kun vielä marraskuussa pihan ainoa ylimääräinen valo tuli kissan haudalla lyhdyssä lepattavasta kynttilästä, joulukuussa sentään viriteltiin vähän jouluvaloja pihalle ja ikkunaan. Lamput eivät kuitenkaan olleet kovin yhteistyökykyisiä, sillä terassin katon reunaan laitetuista jääpuikoista neljännes sammui melkein heti kättelyssä. Eli se siitä loistokkaasta joulukodista. Onneksi kynttilöitä sentään riittää.

Eilen Prismasta mukaan napattu kynttilä. Keittiössä leijailee nyt mukavan mieto tuoksu - ihan kuin joku olisi leiponut!

Kastehelmi-kynttilälyhdyt on vaan niin ihania, ja niiden kaverina Lapista tuotu porolyhty.

Joulukalenteri on ainakin lapsiperheissä takuuvarma keino huomata joulun lähestyminen. Tähän mennessä äiti olikin joka vuosi hankkinut lapsilleen joulukalenterit, vaikka lapset olivatkin jo isoja. Nyt ne jäivät ostamatta, sillä edellisenä vuonna oli paljastunut, että karkit ja suklaat oli usein syöty luukuista jo ennen joulukuuta. Äiti oli syystäkin tuntenut itsensä huijatuksi, joten enää moinen peli ei vetelisi. Hän ei edes uskaltanut kysyä, miten varhaisessa vaiheessa lasten usko joulupukkiin oli kadonnut... Ehkä lapset olivat vuosikausia leikkineet uskovansa pukkiin, jotta äidille ei olisi tullut paha mieli? Parempi siis pitää itsellään ruusuiset mielikuvat, äiti päätti.

Ilman kalentereita, joulupukkiin uskomista tai suurempia jouluvalmisteluitakin joulu lähestyy vääjäämättä. Eilen satanut lumi viritteli mukavasti joulutunnelmaan - etenkin sen jälkeen, kun painava lumi oli hiki päässä kolattu pihalta. Myöskään tieto siitä, että karkki- ja suklaalakko päättyy pian, ei ainakaan vähennä tämän äidin joulumieltä.

Vihdoinkin lunta!

Laiskan äidin paluu

Äiti oli ollut yllättävän reipas syksystä saakka. Loppukesällä havaittu outo farkkujen kutistumisilmiö ja yleinen vetämättömyys saivat aikaan jonkin sortin liikuntainnostuksen ja pyrkimyksen terveellisempiin elintapoihin. Liikunnan lisääminen ja herkuttelun vähentäminen ilmeisesti kannatti, sillä joulukuussa äiti havaitsi olemuksessaan selvää parannusta. Pienempi peppu ja pirteämpi mieli antoivat aihetta hymyilyyn.

Kunnes joulu alkoi lähestyä - uhkaavasti. Äidin reippaus tuntui yhtäkkiä jokseenkin vähäpätöiseltä verrattuna Suorittajaäitien jouluvalmisteluihin. Heillä kun oli tiedossa ainakin suursiivousta, jouluverhojen vaihtamista, kaappien raivausta, jouluruokien tekemistä, leipomista ja vaikka mitä muuta. Äiti ahdistui moisesta innokkuudesta. Aivan kuin olisi menossa kilpailu siitä, kuka on kiireisin ja tekee eniten. Miksi ihmeessä kaapit pitäisi siivota juuri joulun alla? Eikö sitä voisi tehdä vaikka kesäloman sadepäivänä? Miksi jouluverhot? Miksei valmislaatikoita (äidithän nekin on tehneet, mikäli mainoksiin on uskominen)? Lahjojakin pitäisi hankkia ja paketoida ne trendikkään persoonallisesti, mitä se sitten tarkoittaakaan. Ja joulukortit olisi tietenkin pitänyt askarrella omin pikku kätösin. Voi hyvänen aika!

Ja niin oli Laiska äiti taas paikalla. Hänestä ei ole ylenpalttiseen hössötykseen. Tosin ihan varma hän ei ole siitä, pitäisikö hänen stressaantua omasta laiskuudestaan vaiko vain hiljentyä nauttimaan tulevasta joulusta. Sillä joulusta hän pitää. Ei kodin siisteyden tai omatekoisten jouluruokien, vaan nimenomaan tunnelman takia. Hänen perheessään ei tehdä suursiivousta, normaali viikkosiivous saa riittää. Jos jotakuta häiritsee vaatehuoneen sotkut juuri jouluna, niin siitä vain. Verhojakaan ei vaihdeta, vaan samat vanhat saavat roikkua ikkunoissa niin kauan kun niihin kyllästyy. Valmislaatikot maistuvat perheelle siinä missä omatekoisetkin - kun sekaan lorauttaa kermaa niin hyvää tulee. Leipominenkin on turhaa, sillä jouluna makeanhimo tyydytetään tietenkin suklaakonvehdeilla ja marmeladilla.

Äiti on ollut syömättä suklaata ja karkkia elokuusta lähtien, eikä yllätyksekseen ole niitä paljon kaivannut. Viime aikoina joulusuklaat ovat kuitenkin alkaneet hieman houkutella... Sillä aikaa kun Suorittajaäidit puunaavat kotejaan joulukuntoon, saattaa Laiska äiti siis sytyttää kynttilät joulumieltä kohottamaan ja ahertaa Pandan suklaarasian kimpussa. Tekemistä riittää kyllä siinäkin.

Laiska äiti sohvaperunana

Aina ei vaan jaksa olla pirteä ja puuhakas kodin hengetär, Laiska äiti miettii ja ottaa rennomman asennon sohvan nurkkapaikassa. Siitä on hyvä näkymä televisioon, jota katsomaan hän on taas jämähtänyt. Muut perheenjäsenet tietävät äidin lempipaikan, joten hyvin harvoin siihen uskaltautuu joku muu. Ainoastaan toinen kissa on hoksannut, että äidin pepun muotoilemassa nahkasohvan kuopassa on juuri sopiva paikka käpertyä kerälle nukkumaan, joten joskus kissa uhmaa äidin auktoriteettia anastamalla paikan itselleen.
 
Mutta tänään kissa hyppää kehräten syliin iltaunille. Äidillä on kupillinen vasta keitettyä kahvia ja pieni suklaapatukkakin löytyi salaisesta piilopaikasta, joten mikäpä siinä on Emmerdalea katsoessa ja elämästä nauttiessa! Ohjelman jälkeen äiti saattaa jaksaa tehdä pieniä kotihommia, kuten laittaa pyykkejä koneeseen tai tiskata astioita, mutta ei aina. Silloin kun on oikein väsynyt huonosti nukutun yön tai hektisen työpäivän jälkeen, sohva vetää puoleensa kuin magneetti. Äiti ei kuitenkaan nuku sohvalla, vaan katselee siinä televisiota, lukee kirjaa, näpyttelee läppäriä tai muuten vaan miettii, suunnittelee, tuskailee, ihastelee tai ihmettelee maailman ja oman perheen menoa. Myös monet kodin pikku remontit on mietitty toteutusvalmiiksi sohvalla.
 
Sohvalla istuessa voi tehdä myös paljon muuta, kuten kuulustella lapsia kokeita varten. Siinä voi myös pitää puhuttelua sille pojalle, jonka sähköinen reissuvihko on paljastanut läksyjen olleen tekemättä tai että kännykkää on käytetty tunnilla vaikka se on kiellettyä. "Mitä mä nyt muka taas oon tehnyt?", alkaa keskustelu lapsen tutuilla vuorosanoilla. Jokin aika sitten sohvalla opeteltiin nokkahuilun soittoa ja viime viikonloppuna nuotteja ja oktaavialoja kuopuksen musiikin koetta varten. Siinä äiti oli kyllä hieman hätää kärsimässä, sillä hän on jo vuosia kehuskellut lapsille olleensa musiikkiluokalla, mutta jättänyt kertomatta, että juuri sitä teoriaa ei tullut kunnolla opittua... Hyvä kun oppi soittamaan nokkahuilua ja sai vingutettua viulusta muutaman riipivän sävelen.
 
Aika ajoin Laiska äiti muuttaa muotoaan Reippaaksi äidiksi, joka jaksaa vielä illalla töiden jälkeen käydä lenkillä tai kirjastossa. Silloin äiti itsekin yllättyy reippaudestaan ja hänelle tulee hyvä mieli, vähän niin kuin suklaata syödessä. Tämä reippaus on luultavasti selitettävissä hormonitoiminnalla, sillä tiettyyn aikaan kuukaudesta äiti on myös reipas siivoamaan - ja haastamaan riitaa, ovat perheen miehet huomanneet. Onneksi sentään viikonloppuisin ja lomilla saa huomattavasti enemmän aikaiseksi kuin arkisin, muuten äitiä saattaisi huolestuttaa oma laiskuutensa - ihan vähän.

Laiskan äidin nolot ostosreissut

Laiska äiti kävi tänään Prismassa, niinkuin melkein joka lauantai. Äiti ei viitsi joka päivä ruokakaupassa käydä, joten kerran viikossa hän kerää kärryn täyteen. Tällä kertaa ostoksia piti hiki päässä pakkailla kassalla peräti kuuteen muovikassiin pojan avustuksella. Niin, äidillä pitää olla henkilökohtainen pakkaaja mukana, jotta hän saa ostokset kohtuullisessa ajassa liukuhihnalta kasseihin ennenkuin taakse alkaa tulla ruuhkaa ja ärtyneenä jonottavia ihmisiä. Onneksi nuorimman pojan saa sentään vielä pyydettyä pakotettua mukaan kauppaan. Mitenhän sitten mahtaa käydä, kun nuorinkin lapsi alkaa nukkua iltapäivään saakka tai ei enää muuten vaan halua tai kehtaa lähteä kauppaan mukaan? Äidin mielestä isommissa kaupoissa voisi ihan hyvin olla aina pakkaaja-apulaisia niille, joilla on paljon ostoksia.

Taas kerran ostoskärryä täytellessään ja kaupassa kierrellessään äiti pohdiskeli, että mahtaakohan ketään muuta koskaan nolottaa jotkut tekemänsä ostokset? Siis esim. Saarioisten roiskeläpät viikonlopun yhdistetyksi aamupalaksi/lounaaksi teineille, jotka rakastavat niitä? Tai valmispinaattikeitot, maksalaatikot, pinaattiletut, meetwursti? Ylipäänsä sellaiset ostokset, jotka tulee piilotettua kärryyn terveellisempien ruokatarvikkeiden alle, niin ettei kukaan näe, miten epäterveellisiä tai epäilyttäviä ostoksia tekee?

Tänään helpoksi ja nopeaksi lauantailounaaksi ostetut valmispitsat ja -pinaattikeitto hautautuivat karjalanpaistilihojen, salaatin ja hedelmien alle. Näytti siltä kuin Laiska äitikin olisi tekemässä terveellisiä ostoksia viikonloppua varten - kuten kunnon perheenäidin tuleekin. Illuusio kuitenkin särkyi lopussa, kun äiti kävi pojan kanssa valitsemassa sipsit illaksi (niitä on mukava syödä Putousta katsoessa) ja poika haki karkkihyllyltä isot lauantaipussit kaikille kolmelle lapselle. Lisäksi - kuin pisteeksi i:n päälle - päällimmäiseksi kärryyn laitettiin saksalainen kiwi-ikikakku, joka on oikeasti äidin mielestä tosi hyvää kahvin kanssa kauppareissun jälkeen! Siinäpä sitten olikin taas kasattuna esimerkillinen ruokakärry!

Lasten mielestä äidissä on kauppareissulla välillä muutakin noloa kuin pelkät ruokaostokset. Ei ole kuulemma kivaa, kun äiti kyselee suureen ääneen, tarvitseeko joku uusia sukkia tai kalsareita, kun kävellään vaateosastojen ohi. Tai että onko pojan deodorantti loppunut. Tai että jutellaan (eli äiti kyselee) joistain muista henkilökohtaisista asioista muiden ihmisten keskellä. Vanhin poika muistaa aina, kun kerran kassajonossa äidin käsissä hajosi spagettipakkaus, ja kilo spagetteja levisi viuhkaksi lattialle. Oli kuulemma noloa kerätä niitä muiden kassalla jonottaneiden katseiden edessä. Äiti kyllä muistelee, että sekä äidillä että pojalla oli nolostuneiden punaposkien lisäksi myös naurussa pitelemistä :)

Laiska äiti jouluisena

Laiskan äidin oli vaikea päästä joulutunnelmaan, vaikka - normaalista poiketen - hän siivosi paikat huolellisesti ennen joulua, viritti jouluvalot, kaivoi kaapista lasten pieninä tekemät koristetontut esille, ripusti himmelin kattoon, osti hyasintteja, vaihtoi punaiset käsipyyhkeet ja silitti punaisen pöytäliinan keittiön yleensä liinattomalle pöydälle. Ikkunoihin ei sentään jouluverhoja vaihdettu, se olisi jo ollut liian työlästä ja äidin mielestä täysin turhaa.

 
 
Joulufiilistä yritettiin hakea myös piparin paistosta. Äiti teki - valmistaikinasta tietenkin - pipareita nuorimman pojan kanssa, mutta piparit unohtuivat uuniin, kun äiti jäi katselemaan Emmerdalea ja poika pelaamaan pleikkaria. Joulutunnelma oli vähissä, kun sankka savupilvi alkoi nousta uunista ja tuloksena oli pellillinen mustuneita pipareita. Äidin itsetuntokin taisi vähän laskea ja kateus iskeä, sillä vanhin poika oli päivän aikana tekaissut piparkakkutalon, joka ei ollut palanut mistään ja näytti kerrassaan hienolta. Onneksi äidin ei tarvinnut tehdä juurikaan muita jouluruokia tai -leipomuksia, sillä laatikot ostettiin kaupasta ja kinkun paisto kuului isälle.

 
 
Jospa hyvä jouluelokuva saisi joulun tunnelman aikaan? Rare Exports, loistava valinta. Onneksi nuorin poika ei ole enää niin nuori, että olisi saanut elokuvasta pysyvän trauman, menettänyt uskonsa joulupukkiin (se on tapahtunut jo aiemmin) tai nähnyt seuraavina öinä painajaisia alastomista tontuista ja sarvipäisestä joulupukista. Äiti ja poika pystyivät jopa keskenään vitsailemaan, että tästähän se joulufiilis syntyykin :)
 
Joulu ei ole mitään ilman aitoa kuusta. Isä ja poika lähtivät reteästi metsään kuusta hakemaan, mutta palasivatkin K-Raudasta ostetun kuusen kanssa kotiin. Pakkohan heidän oli myöntää käyneensä kuusikaupassa, kun metsästä ei valmiiksi pussitettuja kuusia taida löytyä... Kuusi on kaunis, mutta karistaa kauheasti neulasia. Koska laiska äiti ei jaksa koko ajan imuroida tai lakaista lattiaa, neulasia on joka paikassa - jopa sängyssä! Lapset testasivat, että pelkkä puhallus kuuseen saa neulaset varisemaan!

  
Loppujen lopuksi joulusta kuitenkin tuli rauhallinen ja sopuisa, jopa tunnelmallinen perhejoulu. Aattoiltana jouluruoan, saunan ja lahjojen jaon jälkeen laiska äiti rojahti sohvan nurkkaan, nosti jalat pöydälle, viinilasin huulilleen ja mietti, miten joulussa kiteytyykin se kaikkein tärkein, yhdessäolo läheisten kanssa. Sen tunteen rinnalla kärähtäneet piparit tai kariseva kuusi ovat pikkujuttuja. 

No eipä pari kivaa joululahjaakaan pahitteeksi ole, joulun tunnelman kannalta. Äiti tuskin malttaa odottaa, että pääsee lukemaan saamiaan joululahjakirjoja, sillä kirjojen lukemisessa hän ei ole laiska. Perheen isä ei kuitenkaan tainnut olla kovin innoissaan saamastaan suurennuslasista. Äiti ajatteli (myönnetään, pilke silmäkulmassa), että alkavaan ikänäköön suurennuslasi olisi mitä hyödyllisin lahja, sillä optikolle isä ei tietenkään vielä voi tai kehtaa mennä. "Onko tää olevinaan jotenkin hauskaa?" isä ihmetteli paketin avattuaan. No onhan se, jos on huumorintajua.
 
Joulun aika ja koko vuosi alkaa kuitenkin olla lopuillaan ja laiska äitikin pohtii, viitsisikö tehdä uuden vuoden lupauksia. Ehkäpä niitä samoja kuin ennenkin: liikun enemmän, syön vähemmän suklaata, suhtaudun asioihin positiivisemmin? Tosin äiti on aina pitänyt rehellisyyttä tärkeänä ominaisuutena, ja onkin sitä mieltä, ettei kannata tehdä sellaisia lupauksia, joita ei voi pitää. Joten ehkä parempi vaan jatkaa samaan malliin, laiskana äitinä?

Laiska äiti leipoo

Äiti on leiponut, niinkuin joka viikko. Kun lapset tulevat koulusta, heitä odottaa punaposkinen, essu päällä oleva äiti, joka on kattanut pöytään höyryävän tuoretta pullaa ja lasilliset kylmää maitoa. Idyllin rikkoo ainoastaan jauhotahra äidin poskessa. Äidinrakkaus on yhtä kuin pullantuoksuinen äiti, tuumaavat äiti ja lapset onnellisina.

No niinhän sitä luulisi. Laiskan äidin kotona tuollaista ei tapahtu. Ensinnäkin, kun lapset tulevat koulusta, äiti on töissä. Lapset joutuvat ihan itse etsimään ja tekemään välipalansa - muroja, banaaneja, viiliä, mitä kaapista sattuu milloinkin löytymään - ja kaatamaan maidon lasiinsa. Kun äiti tulee töistä, hänellä on kiire käydä kaupassa ja tehdä ruokaa ennenkuin kaikki (etupäässä hän itse) ovat nälästä vihaisia. Siinäkö sitten pitäisi vielä ruveta jotain leipomaan? Viikonloppuisin on niin paljon muuta tekemistä, ettei leipomiselle yleensä jää aikaa - tai haluja.

No eipä laiska äiti paljon leiponut silloinkaan, kun lapset olivat pieniä ja hän oli päivät kotona. Hän ei ylipäänsä ymmärrä, mitä hauskaa leipomisessa tai ruoanlaitossa on. Jos hän haluaa vastapaistetun pullan tuoksua kotiinsa, hän mielummin hakee kaupan pakastealtaasta paistovalmiita leivonnaisia kuin alkaa itse leipomaan. Hänen mielestään telkkaristakin tulee nykyään ihan liikaa ruokaohjelmia. Hän saattaa joskus katsoa Kurjia kuppiloita tai Kauhukeittiötä, mutta vain nähdäkseen Gordon Ramsayn kiroilemassa.

Laiska äiti leipoo vain silloin kun on pakko. Joskus hän innostuu tekemään mustikkapiirakkaa tai kuivakakkuja, mutta ei kovin usein. Se saattaa olla ihan hyväkin, sillä esim. viime kesänä keskimmäisen pojan rippijuhliin tehty sitruunakakku oli niin kirpeää, ettei kukaan hymyillyt sen syömisen jälkeen. Lasten syntymäpäiville ja muihin juhliin hän kuitenkin tekee yleensä aina täytekakun. Kakkupohjaan on hyvä ja helppo omalta äidiltä saatu resepti, jonka kanssa ei voi epäonnistua. Se on tällainen:

1,5 lasillista munia

1,5 lasillista sokeria

1,5 lasillista vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta 

Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi. Vehnäjauhot ja leivinjauhe sekoitetaan keskenään ja lisätään taikinaan. Taikina kaadetaan vuokaan ja paistetaan 175-asteisessa uunissa noin 45 min. 

Helppoa, vai mitä?

Laiskan äidin ihmetykseksi lapset ovat innokkaita leipojia. 17-vuotiaalta esikoispojalta luonnistuu niin taidokkaat täytekakut ja piparkakkutalot kuin pullat ja piirakatkin. Äiti ei todellakaan ole ollut mikään pullantuoksuinen äiti, joten välillä hän kummastelee, miten ihmeessä lapset ovat oppineet tuonkin taidon. 11-vuotias kuopuskin tekee jo sämpylöitä ja mustikkapiirakkaa. No, äiti on kyllä tyytyväinen, kun kodissa vihdoinkin tuoksuu myös itse tehty pulla! Ja pakko hänenkin on myöntää, että omatekoinen on parempaa kuin kaupasta valmiina ostettu.

pojan taidonnäyte

      

Laiskan äidin siivouspäivä

 

Laiska äiti ei pidä siivoamisesta. Hänen mielestään viikonloppuna voi tehdä mukavampiakin juttuja kuin uhrata vähäisiä vapaapäiviä siivoamiseen. Paljon hauskempaa on käydä sauvakävelemässä, lysähtää sohvan nurkkaan lukemaan kirjoja tai surffailla netissä. Yleensä kuitenkin laiskakin äiti yrittää siivota kerran viikossa, sillä hän tietää, että säännöllinen siivoaminen on helpoin tapa pitää koti siistinä mahdollisimman vähällä vaivalla. Laiskan äidin normaaliin viikkosiivoukseen kuuluu imurointi, pölyjen pyyhkiminen ja vessojen pesu. Jos häntä oikein kovasti laiskottaa, saattaa imurointi vaihtua pikaiseen lakaisemiseen. Joskus - kuten ennen lasten syntymäpäiviä, rippijuhlia tai joulua - hänenkin on tsempattava, ja silloin viedään mattoja ulos, mopataan lattiaa ja pyyhitään pölyjä sieltäkin mihin ei näe.

Laiska äiti ei kuitenkaan ole stressitön tai rento äiti, vaan jossain hänen aivolohkossaan tykyttää syyllisyys ja ikävä tunne siitä, että pitäisi siivota. Niinpä hän, siis yleensä kerran viikossa ja vetkuttelun jälkeen, päättää hoitaa ikävän velvollisuuden pois alta ja tarttuu toimeen. Silloin ei laiskuudesta näy jälkeäkään ja muun perheen kannattaa olla pois jaloista, sillä äiti haluaa saada siivouksen nopeasti ohi ja imuroi hiki päässä ja verenmaku suussa niin nopeasti kuin mahdollista. Hän ei ymmärrä, miksi siivoamiseen pitäisi liittää viihtyvyyttä lisäävää oheistoimintaa, kuten musiikin kuuntelua tai viinin lipitystä (jotkut kuulemma harrastavat sitä, jotta saisivat siivoamisen tuntumaan mukavammalta), hän haluaa vain saada puhdasta jälkeä ja pian! Viihtymisen voi hoitaa sitten muulla ajalla, ja äidin mielessä siintääkin jo kylmä olut, jonka ehkä voisi urakan jälkeen siemaista.

Lapset siivoavat huoneensa itse - tosin melko rennolla otteella. Niinpä silloin tällöin äidin pitää siivota jälkeläistensäkin huoneet perusteellisesti. Hän tietää, missä villakoirat lymyilevät, ja muistaa ennen esikoisen sängyn alustan imurointia kerätä talteen kaikki ne 12 pölyistä sukkaa ja muutaman kadonneen t-paidan, jotka sieltä aina löytyvät. Joskus joku sukka on salakavalasti imeytynyt pölynimuriin ja jäänyt tukokseksi keskuspölynimurin putkistoon. Silloin äiti hermostuu ja apuun - yleensä autotallista - hälytetystä isästä kuuluu kirosana jos toinenkin, kun hänen pitää kiivetä kesken moottoripyörän rassaamisen ahtaalle välikatolle putkea avaamaan ja sukkaa metsästämään.

Joskus äiti haaveilee kotona käyvästä siivoojasta. Myös robotti-imuri kuulostaa mielenkiintoiselta - tosin äidin suupieliin nousee hymy, kun hän miettii, miten kissat ihmettelisivät nurkissa pyörivää kapinetta. Toisaalta kun tarkemmin ajattelee, siivoaminen ei vie kovin paljon aikaa ja sen jälkeen jopa laiskalle äidille tulee hyvä ja itseensä tyytyväinen olo. Koti on siisti ja puhdas, ainakin vähän aikaa.