Kohtuukäyttäjän tammikuu

Tänä vuonna ajattelin viis veisata sokerittomasta, tipattomasta, lihattomasta, hajuttomasta, mauttomasta jne. tammikuusta ja elää niinkuin hyvältä tuntuu. Tein myös sellaisen uuden vuoden lupauksen, että EN aloita tänä vuonna karkki- ja suklaalakkoa niinkuin kahtena edellisenä vuonna. Lakot sujuivat kyllä hyvin, mutta pakko myöntää, että eiväthän ne olleet mitään muuta kuin itsensä kiusaamista. Oli hölmön ja pikkumaisen tuntuista kieltäytyä vaikka vain yhdestä tarjotusta karkista. Jouluna loppunut lakko tosin sai aikaan sen, että kun pari viikkoa sen jälkeen suorastaan ahmi suklaakonvehteja, ei suklaata nyt tee yhtään mieli.

Tästä näennäisestä kapinallisuudestani huolimatta tunsin tänään kaupassa itsensi tavanomaistakin erilaisemmaksi, jopa jollain tavalla petturiksi. Oluthyllyjen luona ei ollut tungosta - olen siis ainoa, joka aikoo tänään juoda saunakaljan. Sipsi- ja karkkihyllyilläkään ei näkynyt muita, eli muissa perheissä ei tänään vietetä karkkipäivää. Pitäisi varmaan jotenkin hävetä.

Äidin ja lasten lauantaiherkut

Jos olisin alkoholisti, mussuttaisin suklaata kaikki päivät sohvalla makaillen tai muuten vaan terveysongelmien takia joutuisin tarkkailemaan syömistäni ja juomistani, asian kanssa ei tietenkään olisi leikkimistä. Tähän mennessä olen kuitenkin onnistunut mielestäni kohtuukäyttäjänä joka suhteessa, joten herkkuhetki silloin tällöin tuskin on pahasta. Ja mainittakoon, että herkkujen lisäksi kaupasta lähti mukaani myös esim. vihanneksia, hedelmiä, maitotuotteita ja kalaa - normi lauantai siis.

Herkuttelun vastapainoksi on kiva käydä lenkillä ja mahdollisesti piakkoin hiihtämässäkin, sillä lunta on satanut lupaavasti. Ja nimenomaan ilman painostusta tai etukäteen tehtyjä suuria suunnitelmia - silloin kun huvittaa.

Oivallusten vuosi

Joulusta on vielä jäljellä kuusi ja ähky olo. Pian on aika suunnata uuteen vuoteen, mutta sitä ennen huomioitani tämän vuoden varrelta, olkaa hyvät!

1. Säännöllinen liikunta ja herkuttelun vähentäminen kannattaa. Kunhan muistaa pysyä kohtuudessa, sillä elämään pitää ehdottomasti kuulua myös laiskottelua ja herkuttelua.

2. Ilman suklaata VOI elää. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Tosin pakko ei ole.

3. Mitä tahansa asiaa voi käsitellä huumorin keinoin, kunhan tekee sen tyylillä. Sarkasmia kannattaa käyttää vain omiin perheenjäseniin, jos nimittäin haluaa välttää väärinkäsitykset ja kiusalliset tilanteet.

4. Sosiaalinen media ja bloggailu vie aikaa kirjojen lukemiselta, valitettavasti. Tosin voi siitä seurata jotain hyvääkin, itse olen esim. tutustunut moniin mielenkiintoisiin blogeihin. Lupaan kuitenkin ensi vuonna lukea enemmän kirjoja - ja tämä onkin ainoa lupaus, jonka aion tehdä.

Tässä valitettavan lyhyeksi jäänyt lista tänä vuonna lukemistani kirjoista:

1. Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut

2. Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

3. Henning Mankell: Likainen enkeli

4. Charlaine Harris: Samaa verta

5. Franz Kafka: Linna

6. John Irving: Minä olen monta

7. Jari Tervo: Layla

8. Jari Tervo: Pyhiesi yhteyteen

9. Dean Koontz: Odd Thomas, hiljaisten kaupunki

10. Arto Paasilinna: Kymmenen riivinrautaa

11. John Harvey: Kylmää valoa

12. Charlaine Harris: Veren muisti

13. Riikka Pulkkinen: Totta

14. Leena Lehtolainen: Rautakolmio

15. Riikka Pulkkinen: Vieras

16. Charlaine Harris: Veri kielellä

17. Liza Marklund: Ajojahti
18. Kauko Röyhkä & Juha Metso: Ville Haapasalo "Et kuitenkaan usko..."
 

5. Onnellisuuteen ei tarvita lottovoittoa, vaan onni muodostuu elämän pienistä iloista. Syliin käpertyneestä kissasta, iloisista teineistä (kyllä, semmoisiakin on meillä aina joskus nähty), onnistumisen tunteesta, hyvästä ruoasta tai mukaansa tempaavasta kirjasta.

6. Pieni ripaus positiivista ajattelua ei tee pahaa kenellekään. Liioittelemaan ei kyllä tässä(kään) asiassa kannata ruveta, ettei ihan hulluna pidetä.

7. Hyvin nukutun yön jälkeen mikä tahansa on mahdollista.

Onnellista ja onnekasta vuotta 2014 kaikille lukijoilleni!

Karkkilakko

Ikä ei todellakaan ole vain pelkkiä numeroita, se on myös aineenvaihdunnan hidastumista ja sitä kautta vaivihkaista kilojen kerääntymistä neljäkymppisen kroppaan. Ja jos liikuntaa tulee harrastettua vain omaksi iloksi silloin kuin huvittaa, eikä pakkomielteisesti hampaat irvessä ja verenmaku suussa, on pakko keksiä jotain. Siispä aloitin karkkilakon! 

Mitään absoluuttista kieltoa en ole itselleni asettanut, sillä sellainen on mielestäni pelkkää itsensä kiusaamista. Päätin vain lopettaa TURHAN karkin, suklaan ja sipsien syönnin - tosin määrittelemättä on vielä, mikä on turhaa... Lauantai-iltaisin ainakin on pakko saada pientä suolaista purtavaa saunakaljan seuraksi, se on varmaa! Mutta ehkä niitä sipsejä voisi ostaa pienemmän pussin tai ainakin syödä itse vähemmän kuin muut. Popcorn ainakin kuulostaa terveelliseltä syötävältä, sehän on maissia! Ja kyllä suklaata pitää silloin tällöin maistaa, ettei maku pääse unohtumaan...

En ole muistaakseni koskaan ollut karkkilakossa, mutta teini-iässä lopetin suklaan syönnin joksikin aikaa finnien pelossa. Mitään muitakaan rajoituksia en ole koskaan syömisen tai juomisen suhteen itselleni asettanut. Tipatonta tammikuuta olen tosin viettänyt jo monta vuotta, mutta sille on kohdallani vain symbolinen merkitys - kannustan niitä joille alkoholi on ongelma. Käytännössä tipaton tarkoittaa kohdallani muutaman oluen menetystä ;) Suklaata sen sijaan kuluukin rutkasti enemmän. Suklaaton syyskuu, uusi trendi? Kuka uskaltaa ryhtyä siihen?
 
Totta puhuen on suorastaan vapauttavaa käydä kaupassa, kun ei tarvitse karkkihyllyjen kohdalla pohtia, ostaisiko jotain hyvää vai ei. Ja illalla ei tarvitse käydä kaksinkamppailua omantuntonsa kanssa siitä, hakeako kaapin kätköistä herkkuja hyvän tv-ohjelman katsomisen seuraksi vai ei, kun herkkuja ei ole. Nyt kyllä tuntuu, että porkkanan pureskelu on laiha lohtu suussa sulavan Fazerin sinisen tai Kalevin valkosuklaan rinnalla, mutta ehkä mieli muuttuu, kun saan vieroitettua itseni liiasta sokerista.
 
No niin, nyt se on julkisestikin sitten julistettu, meikäläisen karkkilakko! Mutta tutut, älkää sitten syyllistäkö minua, jos kaupassa tavatessamme kärryissäni on herkkuja tai näette minut karkkihyllyjen laitamilla kuolaamassa tai sipsipusseja rapistelemassa. Olen todennäköisesti vain ostamassa lasten lauantaikarkkeja tai herkkuja vieraita varten - tai nuuhkimassa vastustamatonta suklaan tuoksua ;)

Itsensä kieltämisen kuukausi

En tehnyt uuden vuoden lupauksia. En aloittanut uutta, tervettä ja onnellisempaa elämää ja ruvennut laihduttamaan, käymään salilla tai syömään terveellisemmin. Jotenkin kummasti minut on kuitenkin vedetty mukaan alkuvuoden elämänmuutoksiin, ainakin sivusta seuraajan rooliin. Hirveän monet muut kun ovat lupauksia tehneet. Tosin näin tammikuun loppupuolella aika monet ovat jo ehtineet lupauksensa rikkoakin, ne kun tuppaavat joskus olemaan vähän liian kunnianhimoisia.

Mainokset ovat kuitenkin vielä tässä vaiheessa vuotta toiveikkaina täynnä keventäjiä, vitamiineja, kevyitä ruokia, liikuntavälineitä ja -vaatteita ja laihdutusvalmisteita. Monet tutut ovat aloittaneet kuntosalilla käymisen tai vähintään keventäneet ruokatottumuksia ja aloittaneet karkkilakon. Ehkä minunkin kuuluisi nyt tuntea huonoa omaatuntoa karkkihyllyllä tai sipsejä syödessäni - tai harrastaa liikuntaa useammin kuin pari kertaa viikossa.

Läheisellä ABC:lla käydessäni en kuitenkaan tuntenut huonoa omaatuntoa vaan ärtymystä, kun kassan vieressa olevan hyllykön suklaapatukat oli korvattu terveellisillä (?) myslipatukoilla. Eihän sellainen nyt sovi salaiseksi nautinnoksi rankan työpäivän jälkeen! Siinä vaiheessa ei enää kehdannut karkkihyllyillekään peruuttaa, joten illan herkkuhetki oli peruttu. Minulla ei ole koskaan ollut halua tai tarvetta laihduttaa, karpata, laskea kaloreita, alkaa vegetaristiksi tai himokuntoilijaksi, joten sellaiseen kehottaminen suorastaan suututtaa. Karkkilakko (tai pikemminkin suklaalakko) voisi kyllä tehdä hyvää, mutta ehkä sitten jonain toisena vuonna ;)

Kuinkahan moni joulumässäilyjen jälkeisen paremman elämän toivossa kuntosalin kausikortin ostanut jo katuu ostostaan katkerasti - muutaman kerran salilla käytyään ja huomattuaan, ettei se olekaan sitä mitä haluaa tehdä? Tai kuinka monet kuntoiluvälineet ovat jo alkaneet pölyyntyä kodin nurkissa tai varastoissa? Tiedän ainakin yhden kuntopyörän, joka on löytänyt uuden elämän säilytystelineenä - meidän makuuhuoneessa. Mittariin ei viime vuosina ole tullut montaakaan kilometriä, mutta pyörässä saa näppärästi säilytettyä käsilaukut ja vähän käytetyt vaatteet. Jotenkin se silti, vaatekasan altakin, muistuttaa minua syyttävästi siitä, etten olekaan polkenut sillä aina silloin kun ulkona on niin huono ilma, ettei siellä voi sauvakävellä tai hiihtää...

Nostan kuitenkin hattua kaikille niille, jotka ovat - uuden vuoden lupauksina tai muuten vaan omasta halusta tai olosuhteiden pakosta - pystyneet muuttamaan elintapojaan  terveellisempään ja kevyempään suuntaan. Toivottavasti jaksatte jatkaa samalla linjalla - vielä tammikuun jälkeenkin!

Karkkipäivä

 

Lapsena minulla oli karkkipäivä lauantaisin. Karkit oli ostettu jo edellisenä iltana, ja aamulla heti herättyäni hain karkit ja söin ne yhtä kyytiä loppuun asti - usein jo ennen vanhempieni heräämistä. Silloin(kaan) en pystynyt säästämään herkkuja vaan ne piti syödä kaikki heti.

Olen jatkanut karkkipäiväperinnettä myös lapsilleni. Yhä edelleen ostan lauantain kauppareissulta kaikille lapsille lauantaikarkit, vaikka vanhin poika on jo lukiossa ja nuorinkin viidennellä luokalla. Teinien mielestä tapa on jo vähän naurettavakin (osaavat kuulemma itsekin ostaa omat karkkinsa), mutta eivätpä ole kertaakaan kieltäytyneet tuomisistani! Pienempänä lapsille oli tärkeää olla mukana valitsemassa karkit ja irtokarkkien ostaminen vasta tarkkaa hommaa olikin. Sovittu grammamäärä punnittiin tarkasti niin ettei yksikään gramma jäänyt käyttämättä ja mikä tärkeintä, ettei veli vaan saanut enempää kuin itse!

Karkkipäivä vapautti minut kaupassa ruinaavista ja itkevistä lapsista. Pelisäännöt oli kaikille selvät: lauantaina sai karkkia, muulloin ei. Mutta mikä auttaisi aikuisen karkkinälkään? Kun on vapaus valita itse oma karkkipäivänsä niin yhtäkkiä niitä onkin monta viikossa! Heikkouteni on suklaa, mutta irtokarkitkin maistuvat. Illalla telkkarin ääressä on vaarallinen hetki, kun kädet on vapaat pistelemään karkkeja tai suklaanpaloja suuhun. Ja kukapa nyt porkkanoita popsisi jos tarjolla on Fazerin sinistä. Valitettavasti mies on vähintään yhtä perso makealle kuin minäkin, ja mies on myös se, joka saattaa vielä yhdeksän jälkeen illalla lähteä huoltoasemalle suklaata ostamaan kun tulee sellaisen himo.

 

Olen kuullut, että on yleinen ongelma syödä herkkuja salassa lapsilta. Vanhemmat haluavat tietenkin olla hyvänä esimerkkinä lapsille eikä silloin sovi paljastaa herkuttelevansa harva se ilta. Silloin kun lapset on pieniä, herkutella voi lasten nukkumaanmenon jälkeen. Mutta mitä tehdä sitten kun lapset kasvavat ja saattavat mennä nukkumaan vasta vanhempien jälkeen? 

Karkkeja voi tietenkin piilotella jossain kaapissa ja hakea sieltä pienissä erissä olohuoneeseen, mutta silloin tv-ohjelman seuraaminen saattaa kärsiä. Ja jos on kissa sylissä nukkumassa, ei siitä voi noin vaan irrottautua karkki- tai suklaanhimoaan tyydyttämään. Paremmaksi ratkaisuksi on ainakin meillä osoittautunut sohvatyynyjen käyttö. Niiden taakse on kätevä piilottaa karkkipussi tai suklaalevy, sillä tyyny on nopea laittaa karkkien eteen silloin kun lapsi tulee yllättäen samaan huoneeseen. Fiksu lapsi tosin haistaa herkut ja saattaa kuulla rapinaa, joten ihan takuuvarma temppu ei tuokaan ole... Meilläkin näyttäisi välillä aivan siltä, kuin lapset katsoisivat huvittuneina meitä ja rapisevia sohvatyynyjä kun luulemme huijaavamme heitä...

Tänään on kuitenkin lauantai ja saa rapistella oikein luvan kanssa. Hauskaa karkkipäivää!