Jotkut ihmiset vaan onnistuvat aina valokuvissa. Otti heistä sitten poseerauskuvia tai salakuvia niin aina he näyttävät onnellisilta, kauniilta ja jotenkin vain niin täydellisiltä. Varmaan onnistuvat elämässään muutenkin tosi hyvin. Valokuvauksellisuuden on pakko olla perinnöllistä, sillä usein tällaisten vanhempien lapsista tulee samanlaisia. Mikäpä siinä on sitten käydä otattamassa hymyileviä perhekuvia ja laittaa niitä kirjahyllyyn - tai Facebookiin muiden tykättäväksi.
Sitten on se epäonnistunut ryhmä, se onneton porukka, josta ei sitten millään saa hyviä kuvia. Se joukko, johon itsekin kuulun. Tämän ryhmän jäseniä yhdistää paitsi epäonnistuneet kuvat, myös se, että he eivät edes halua itseään kuvattavan (ovat varmaan pettyneet niin monta kertaa, että se lienee ymmärrettävää). Usein kuvissa siis näkyy vain kasvojen eteen heilahtava käsi tai sivuun vilahtanut sotkuinen sivuprofiili. No parempi tietysti sekin kuin ne onnettomat poseerausyritykset, joiden tuloksena on puoliksi kiinni jääneet silmät tai kummalliseen asentoon vääntynyt suu, jolla on yritetty jotain hymyn tapaista. Vaikka silmälasit olisivat uusinta muotia, näyttävät nekin vähän vanhemmissa kuvissa koomisilta. Itse yritin koulun luokkakuvissa aina olla hymyilemättä, joten suuni oli kuvissa usein tötteröllä. Tosi kiva muisto.
Olen salaa toivonut, että minusta edes kerran saisi niin hyvän kuvan, että sen voisi ylpeänä laittaa Facebookin profiilikuvaksi. Siis ilman kuvankäsittelyä. Ilkikurinen poikani aina välillä ottaa minusta salakuvia, kun olen esim. vanhoissa verkkareissa ilman meikkiä ja likaisessa tukassa sohvalla lojumassa, ja ehdottaa niistä profiilikuvia. Joka ikinen kerta kauhistun sitä kummallisesti ilmeilevää, keski-ikäistyvän näköistä naista - en kai nyt siltä voi näyttää! Mutta sitten muistan huojentuneena, että minähän kuulun siihen porukkaan, joka aina epäonnistuu valokuvissa. Luonnossa olen tietenkin paljon parempi ;)
Kuulun itsekin valokuvissa epäonnistujiin ja kuvausta vältteleviin. Onnistun mielestäni noin yhdessä kuvassa miljoonasta. En ymmärrä miksi omakuvat eli "selfiet" ovat saaneet niin kielteisen maineen. Itse käsivaralta otetut kuvat antavat mahdollisuuden saada itsestään omannäköisiä kuvia.
VastaaPoistaNäemme itsemme normaalisti vain peilin kautta. Katsoessamme peiliin otamme automaattisesti oman ilmeen ja kuvakulman, jossa näytämme omasta mielestämme itseltämme. Muiden ottamissa kuvissa näytämme oudoilta. Omaotoksilla olen saanut itsestäni kuvia, joissa näytän mielestäni ihan siedettävältä, jopa sievältäkin. Eihän niissä tarvitse aina olla huulet tötteröllä :D. Omakuvat voivat olla hyvin eheyttäviä, vaikka niitä katselisi vain ihan itsekseen.
Toinen varteenotettava vaihtoehto on otattaa itsestään satoja kuvia. Meille filmikamera-ajan kasvateillehan tämä on ihan uutta. Me jotka normaalisti kiemurtelemme, hikoilemme ja tunnemme olon ahdistuneeksi kameran edessä, kenties rentoudumme sen 500. kuvan kohdalla ja se saattaa näkyä myös tuloksessa. Digikuvaus sessio voi olla hauska ja rento, takuulla toimii ihan terapiana. Takuulla sadasta kuvasta ainakin pari miellyttää myös omaa silmää. Kun kuvaaja ja kuvattava ottavat muutaman kuvan ja keskustelevat miten kuvattava "näkee" itsensä, voidaan nopeasti päästä huikeisiin tuloksiin.
Sen verran tykkään valokuvauksesta, että mielelläni ryhdyn sinuakin kuvamaan!