Kissaihminen erottuu muista ainakin siinä, että hänellä on aina kissankarvoja mukanaan. Karvat tarttuvat vaatteisiin ja seuraavat mukana kaikkialle, vaikka itse kissa pysyisikin kotona. Kissan väristä huolimatta karvat näyttävät aina tummalla pohjalla vaaleilta ja päinvastoin, joten niitä ei voi välttyä huomaamasta. Karvoja löytyy yleensä myös ruoasta ja töissä eväsleipien välistä.
Työpaikan aamukahvipöydässä haukotteleva on todennäköisesti kissaihminen. Kun toiset kertovat näkemistään unista, kissaihminen muistaa vain, kuinka monta kertaa yön aikana kissa herätti hänet. Kissat ovat yöllä parhaimmillaan, mutta valitettavasti useimmat ihmiset eivät. Kissa viis veisaa kellonajoista ja herättää omistajansa vaikka keskellä yötä, jos tulee äkillinen tarve päästä ulos, sisään tai muuten vain yölliseen seurusteluun. Jos käskyä ei noudateta, voi varautua revittyihin ovenpieliin tai patjan reunaan. Meillä on kissa, joka viimeisenä keinonaan huomion saamiseksi juoksee sängyssä nukkuvien päiden päällä. Kynnet päänahassa herättävät kyllä syvimmästäkin unesta!
Säälittäväksi kissaihminen muuttuu silloin, kun kissalle pitää yrittää väkisin syöttää pillereitä. Kissaa ei pysty huijaamaan, joten makupaloihin kätketyt pillerit jäävät syömättä. Ei siis auta muu kuin syöttää pillerit väkisin, ja siitä seuraa yleensä vain kaaosta. Kehräävästä söpöliinistä tulee hetkessä kauhuelokuvan riivattu, joka on täynnä teräviä kynsiä ja hampaita, irtoavia karvatuppuja, pelottavaa mouruamista, vaahtoamista ja kuolaa. Kaiken tämän jälkeen tuloksena on yleensä naarmuinen kissaihminen ja lattialle syljetyt pillerit.
Olen huomannut, että kissojen tapaan myös kissaihmiset ovat usein elämän nautiskelijoita. Laiskottelu ja haaveilu sujuu molemmilta, eikä pientä herkutteluakaan katsota pahalla. Tosin jos tulee äkillinen päähänpisto lähteä liikkeelle, sitä pinkaistaan vaikka korkeaan puuhun - tai vaihtoehtoisesti sännätään lenkille. Myös jonkinlainen idealismi ja auktoriteettien kyseenalaistaminen kuuluu kissaihmisen luonteeseen. Joskus säännöt - tyhmät sellaiset - on vain tehty rikottaviksi. Tosin kissat vievät kyllä auktoriteettien vastustamisen paljon ihmisiä pidemmälle. Esim. meidän perheessä olen ainoa, jonka ei-sanaa kissat uskovat, joskus.
Kissa ei pyytele anteeksi olemassaoloaan. Ja miksi pyytäisikään, onhan se ainakin omasta mielestään ihan mahtava tyyppi! Kissaihminen sen sijaan joutuu usein puolustuskannalle, sillä valitettavasti kissa on kotieläimistä aliarvostetuimpia. Vapaana kulkevaa kissaa vihataan, vaikka se tekee arvokasta työtä pitämällä hiiret ja myyrät loitolla. Kissanvihaajille suosittelisin kissaterapiaa. Kehräävä kissa sylissä nukkumassa ei varmasti jätä ketään kylmäksi!
Lopuksi vielä tämän kissaihmisen karvakaverit kesäisissä tunnelmissa.
Milla Magia |
poika nimeltä Iida |
IHANA KIRJOITUS <3 tässä tuli kyllä niin syvällisesti esiin kaikki mahdolliset hyvät ja huonot puolet kissasta :D JA kissaihmisen diagnosointi oli nerokasta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! <3
VastaaPoista