Joulufiilistä yritettiin hakea myös piparin paistosta. Äiti teki - valmistaikinasta tietenkin - pipareita nuorimman pojan kanssa, mutta piparit unohtuivat uuniin, kun äiti jäi katselemaan Emmerdalea ja poika pelaamaan pleikkaria. Joulutunnelma oli vähissä, kun sankka savupilvi alkoi nousta uunista ja tuloksena oli pellillinen mustuneita pipareita. Äidin itsetuntokin taisi vähän laskea ja kateus iskeä, sillä vanhin poika oli päivän aikana tekaissut piparkakkutalon, joka ei ollut palanut mistään ja näytti kerrassaan hienolta. Onneksi äidin ei tarvinnut tehdä juurikaan muita jouluruokia tai -leipomuksia, sillä laatikot ostettiin kaupasta ja kinkun paisto kuului isälle.
Jospa hyvä jouluelokuva saisi joulun tunnelman aikaan? Rare Exports, loistava valinta. Onneksi nuorin poika ei ole enää niin nuori, että olisi saanut elokuvasta pysyvän trauman, menettänyt uskonsa joulupukkiin (se on tapahtunut jo aiemmin) tai nähnyt seuraavina öinä painajaisia alastomista tontuista ja sarvipäisestä joulupukista. Äiti ja poika pystyivät jopa keskenään vitsailemaan, että tästähän se joulufiilis syntyykin :)
Joulu ei ole mitään ilman aitoa kuusta. Isä ja poika lähtivät reteästi metsään kuusta hakemaan, mutta palasivatkin K-Raudasta ostetun kuusen kanssa kotiin. Pakkohan heidän oli myöntää käyneensä kuusikaupassa, kun metsästä ei valmiiksi pussitettuja kuusia taida löytyä... Kuusi on kaunis, mutta karistaa kauheasti neulasia. Koska laiska äiti ei jaksa koko ajan imuroida tai lakaista lattiaa, neulasia on joka paikassa - jopa sängyssä! Lapset testasivat, että pelkkä puhallus kuuseen saa neulaset varisemaan!
Loppujen lopuksi joulusta kuitenkin tuli rauhallinen ja sopuisa, jopa tunnelmallinen perhejoulu. Aattoiltana jouluruoan, saunan ja lahjojen jaon jälkeen laiska äiti rojahti sohvan nurkkaan, nosti jalat pöydälle, viinilasin huulilleen ja mietti, miten joulussa kiteytyykin se kaikkein tärkein, yhdessäolo läheisten kanssa. Sen tunteen rinnalla kärähtäneet piparit tai kariseva kuusi ovat pikkujuttuja.
No eipä pari kivaa joululahjaakaan pahitteeksi ole, joulun tunnelman kannalta. Äiti tuskin malttaa odottaa, että pääsee lukemaan saamiaan joululahjakirjoja, sillä kirjojen lukemisessa hän ei ole laiska. Perheen isä ei kuitenkaan tainnut olla kovin innoissaan saamastaan suurennuslasista. Äiti ajatteli (myönnetään, pilke silmäkulmassa), että alkavaan ikänäköön suurennuslasi olisi mitä hyödyllisin lahja, sillä optikolle isä ei tietenkään vielä voi tai kehtaa mennä. "Onko tää olevinaan jotenkin hauskaa?" isä ihmetteli paketin avattuaan. No onhan se, jos on huumorintajua.
Joulun aika ja koko vuosi alkaa kuitenkin olla lopuillaan ja laiska äitikin pohtii, viitsisikö tehdä uuden vuoden lupauksia. Ehkäpä niitä samoja kuin ennenkin: liikun enemmän, syön vähemmän suklaata, suhtaudun asioihin positiivisemmin? Tosin äiti on aina pitänyt rehellisyyttä tärkeänä ominaisuutena, ja onkin sitä mieltä, ettei kannata tehdä sellaisia lupauksia, joita ei voi pitää. Joten ehkä parempi vaan jatkaa samaan malliin, laiskana äitinä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti