Simpsonien kasvattamat

Myönnän, lapseni ovat seuranneet Simpsoneja pienestä pitäen. Myös siinä iässä, jossa he eivät ole millään pystyneet ymmärtämään sarjan huumoria ja sarkasmia. Sarjaa pystyy seuraamaan melkein joka arki-ilta telkkarista ja kyllä sitä seurataankin - uusintojen uusintojen uusintoja - ja usein koko perheen voimin. 

 

Simpsoneihin on helppo samastua. Hahmoista löytää omia hassuja piirteitä ja heikkouksia, ja samalla kun nauraa sarjan tapahtumille, pystyy nauramaan myös itselleen. Terävääkin yhteiskuntakritiikkiä veistellään surutta huumorin varjolla. Sääli, jos sarjan tekeminen lopetetaan, mutta onhan meillä senkin jälkeen sentään 23 tuontantokautta näytettäväksi telkkarista yhä uudelleen ja uudelleen. Itse muistan Simpsonit jo Tracey Ullman Shown lyhyinä animaatioina.
 
Vaikka telkkari on kiinni, Simpsonit ovat silti läsnä. Homerin "Doh!" -huudahdukset kaikuvat joskus meilläkin ja Nelsonin pilkallinen ääntely kuuluu kun jollekin käy jotain hassua tai noloa. Välillä tuntuu, kuin keltainen perhe asuisi meillä. Simpsoneita löytyy myös hyllystä sarjakuvakirjoina ja pari pehmo-Bartiakin on joskus nähty unikavereina. Toinen Bart tosin sai porttikiellon sänkyyn sen jälkeen kun pojan silmä turposi ja naamaan tuli ihottumaa sen vieressä nukuttuaan - mikä lie kiinalainen Bart.

Voi olla, että lapset ovat saaneet Simpsoneista huonojakin vaikutteita, mutta uskoisin että paljon enemmän hauskoja hetkiä. Lisäksi se on sarja, joka yhdistää ainakin meidän perhettä. Iästä huolimatta meihin kaikkiin uppoaa sen huumori. Jos se on lapsellista niin olkoon. Eat my shorts!