Vaalien lähestymistä ei ole voinut olla huomaamatta. Lehdet pursuavat naamoja, numeroita ja lupauksia. Puolueiden johtajat kertovat kauniita ajatuksia ja mielipiteitä siitä, miten asiat on tehtävä. TV-mainoksista minulle on lähinnä jäänyt mieleen se, että pääministeri ei käytä pyöräillessä kypärää.
Yleensä olen ollut kiinnostunut vaaleista ja äänestämisestä. Kuitenkaan nämä vaalit eivät ole kiinnostaneet minua läheskään yhtä paljon kuin edelliset. Ehkä vaaleja on viime vuosina ollut liikaa? Tai sitten olen tullut entistä kyynisemmäksi ja kyllästynyt turhiin lupauksiin. Olen aina aika helposti löytänyt mieleiseni ehdokkaan, mutta tällä kertaa on ollut vaikeampaa. Monet muut ovat kuitenkin jo valintansa tehneet, sillä ennakkoon on äänestänyt yli miljoona suomalaista.
Millä perusteella valinta pitäisi tehdä? Olen vastannut muutaman vaalikoneen kyselyyn, mutta saanut niistä mielestäni ihan kummallisia vastauksia. Olen myös tutkinut lehdistä eri puolueiden ehdokkaita ja naamoja. Jäisikö joku mieleen ulkonäön perusteella? Valitettavasti kuvat ovat kuin yhdestä puusta veistettyjä - samanlainen mairea hymy samassa asennossa otetuissa tylsissä kuvissa. Joitain epäonnistuneita otoksiakin joukkoon mahtuu ja ne jäävät kyllä mieleen, lähinnä negatiivisessa mielessä. Äänestäisinkö naista, jonka kuva on kai viime tinkaan jostain repäisty lomakuva: silmälasit on vetäisty takkuisten hiusten päälle ja naamasta näkyy, että joko hän on todella elämäänsä kyllästynyt tai kovassa krapulassa? Yhtä hyvin voisin äänestää lempinumeroani tai laittaa silmät kiinni ja ottaa listasta sen ehdokkaan, johon sormi osuu. Aku Ankkakaan ei välttämättä olisi huonoin vaihtoehto ja ainahan voi jättää myös tyhjän lapun.
Yksi ehdokas jakoi postin mukana kotiin pienen ruisleivän. 11-vuotiaani mielestä leipä oli liian kovaa ja minulta olisi luultavasti lohjennut paikka hampaasta sitä syödessä, mutta olisiko tuo mukavaksi tarkoitettu ele kuitenkin äänen arvoinen?
Luulen, että aika moni äänestää yhtä heppoisin perustein kuin minäkin. En seuraa kovinkaan tarkasti kunnallispolitiikkaa. En tiedä, kuka on ollut vastuussa esim. koulujen lakkauttamisista tai muista ikävistä asioista ja kuka taas on ehkä tehnyt jotain hyvää. Ääneni siis saa joku, joka vaikuttaa mielestäni hyvältä tyypiltä tai saa huomioni jollain muulla tavalla. En ole vielä äänestänyt enkä ole varma, äänestänkö ollenkaan. Minua siis saa vielä lahjoa - vaikka tuoreella pullalla!