Naapurisopua

Naapurustomme on aika rauhallinen. Kukaan ei huudata musiikkia, moottorisahaa tai ruohonleikkuria myöhään illalla tai aikaisin aamulla. Aika harvinaista on myös, että jonkun luona juhlittaisiin metelöivästi aamuun asti. Mopon ääniä kantautuu joskus iltamyöhään ikkunasta sisään ja jokunen koirakin joskus innostuu täysikuuta ulvomaan, mutta se lienee normaalia elämää. Trampoliinin kitinä kuuluu kesäiltoihin siinä missä harmonikasta innostuneen naapurin satunnainen soitantokin. Osan naapureista tunnemme hyvin, osaa emme ollenkaan. Aika tyypillistä omakotialuetta siis, luulisin.

Kun omat ja naapurien lapset oli pieniä, tonttien rajat ikään kuin hämärtyivät ja lapsia sekä aikuisia kulki pihoilta toisille. Aina jonkun pihalla tapahtui jotain mitä kaikki kokoontuivat katsomaan, ja lapsia juoksenteli edes takaisin. Lasten kasvaessa ja naapureiden vaihtuessa samaa yhteisöllisyyttä ei enää ole ollut, ja sitä on joskus ikävä. Uudet naapurit pystyttivät aitoja entisten kulkureittien päälle (mikä tietysti olikin heidän oikeutensa), joten nyt ei naapuriin niin vaan piipahdetakaan takapihan kautta.

Mitään suuria tunteita nostattavia riitoja - joista saa lukea lehdistä - ei meillä ole naapurien kanssa ollut. Tosin kerran kiisteltiin rajan tuntumassa kasvaneesta männystä, jonka mieheni kaatoi ja kaatamisen jälkeen naapuri väittikin puun kuuluneen hänelle. Asia sovittiin niin, että me saimme puun ja lisää valoa tontille, naapuri lompakossamme olleet setelit... Tästä tapauksesta viisastuneena puunkaatohommia on nykyään mietitty vähän tarkemmin ja itse kaataminenkin jätetty ammattilaisille.

 
Kaksi vapaana ulkoilevaa kissaa meillä kuitenkin on, ja vaikka kukaan naapuri ei suoraan ole kissoista mitään negatiivista sanonutkaan, uskon että joitain saattaa harmittaa kaksikon vierailut pihalla. Leikattujen kissojen pissa ei haise, mutta ei ehkä ole hauskaa, jos kissa on kaivellut kukkapenkkiä tai jättänyt karvaisen kuopan nukuttuaan pihakalusteiden pehmusteilla. Tai mennyt raolleen unohtuneesta ikkunasta auton penkille nukkumaan... Hiiret ja myyrät kissat kuitenkin pitävät kurissa. Toinen kissamme on niin innokas hiirten metsästäjä, että kerran se kantoi suussaan kotiin näytille kokonaisen hiirenloukun, jossa retkotti kuollut hiiri. Hämmennyin niin, että hautasin hätäpäissäni hiiren loukkuineen pihalle. En vieläkään tiedä, kenen pihasta se oli kotoisin, mutta jos joku tunnistaa tapauksen omakseen, olen valmis korvaamaan kadonneen loukun!

pieni suuri hiirten metsästäjä valppaana

Tähän kirjoitukseen sain idean pannuhuoneen remontista. Aikaisemmin meiltä nimittäin tuli pannuhuoneessa puita polttaessa niin paljon savua, että koko lähitienoon yllä leijui sankka savuverho ja hävetti suunnattomasti, jos naapureilla oli silloin narulla pyykkejä kuivumassa tai petivaatteita tuulettumassa. Nyt kun puukattila on uusittu, tällaista ongelmaa ei enää pitäisi olla. Meistä on nyt varmaan tullut piirun verran parempia naapureita - ainakin toivon niin!