Nyt on se aika vuodesta, kun farmariautot suksiboksit katoillaan suuntaavat etelästä kohti Lapin laskettelukeskuksia ja tuntureita. Seitsemänä edellisenä vuotena myös me olemme viettäneet yhden maaliskuisen viikon Levillä, mutta nyt pidämme välivuoden - tai ehkä useammankin. Lapsista isommat eivät enää ole innokkaita lähtemään mukaan ja ovat sitä mieltä, että on tylsää mennä aina samaan paikkaan. Puhumattakaan pitkästä ja puuduttavasta ajomatkasta, joka ei tunnu pelkästään mukavalta laatuajalta perheen kesken, perustelivat lapset.
Matkan suhteen ovat lapset kyllä oikeassa. Ihan hullun hommalta tuntuu yli 900 kilometrin matka, jonka ajaa noin 12 tunnissa! Samalla voi kiduttaa itseään ajattelemalla, että lentäen matkaan menisi vain murto-osa siitä ajasta. Pari ensimmäistä vuotta matka tuntui jännältä ja lapsetkin innokkaina seurasivat missä mentiin ja samalla bongasivat hauskoja paikannimiä kartalta ja poroja metsistä. Matkatekemiseksi ei tarvittu kartan lisäksi paljon muuta kuin vähän karkkia ja lukemista. Seuraavina vuosina innostus laantui ja matka tuntui ainoastaan pitkältä, vaikka mukana oli jo kännykätkin joilla pelailla. "Ollaanko kohta perillä?" -kysymys tuntuu aika ankealta silloin, kun matkaa on tehty 100 km ja yli 800 on vielä jäljellä...
Mutta onkohan välivuoden pitäminen kuitenkaan hyvä idea? Vaikka täällä etelässä on ollut koko talven hyvät hiihtomahdollisuudet, ei ole ollenkaan sama asia hiihtää tutuilla, tylsillä ja tasaisilla hiihtoladulla kuin Lapin tuntureilla. Mikään ei voita niitä maisemia ja tunnelmaa, ei mikään! Pitkätkin hiihtomatkat menevät Lapissa kuin siivillä, kun ei ole kiire minnekään - ja matkan varrella on laavuja, joista voi ostaa melkein mitä vain mustikkasopasta lettuihin, nam! Tosin noista herkuista saattoi johtua, että lihoin aina vähän lomaviikon aikana...
Viime vuonna näin elämäni ensimmäiset revontulet Levillä - tosin samana viikonloppuna ne näkyivät myös etelässä. Levillä on hyvät laskettelurinteet, mutta en ole koskaan lasketellut enkä edes halunnut kokeilla sitä (muu perhe sentään laskettelee). Lumikenkiä sentään kokeilimme kerran, mutta ainoastaan nuorin poika oli niin kevyt, että pystyi kevyesti jopa juoksentelemaan lumen päälle ne jalassa - me muut jouduimme rämpimään hiki päässä upottavassa hangessa!
Aika hullu pitää ihmisen kai olla, että viitsii vuodesta toiseen lähteä pitkälle ajomatkalle vain tunnelman ja hiihtolatujen vuoksi, mutta ehkä se on sitä Lapin hulluutta tai taikaa, joka on vaikuttanut ainakin minuun. Jospa ensi vuonna kuitenkin taas... :)
 |
| Merkityiltä laduilta on vaikea eksyä kun on näin hyvät opasteet! |
 |
| Siis voiko kukaan vastustaa näitä latuja ja maisemia! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti