Elokuvia

Hevosen pää sängyssä. Tarjous, josta ei voi kieltäytyä. Marlon Brando ikimuistettavana kummisetänä käheän äänensä kera. Ei ole varmaan montaa ihmistä, jotka eivät olisi nähneet Kummisetä-elokuvia, ja joilla ei olisi noita samoja muistoja mielessään. Harvempi on ehkä lukenut Mario Puzon romaanin, johon elokuva perustuu (kannattaa, se on ainakin yhtä hyvä kuin elokuva!).

"Luke, I´m your father!". Jostain syystä vasta vanhemmalla iällä olen tajunnut Star Warsin traagisuuden juuri perhesuhteiden osalta ja minun käy kovasti sääli kovia kokenutta Darth Vaderia. Nuorempana minuun vetosi eniten toiminta, hyvän ja pahan taistelu. Olisin kovasti itsekin halunnut tuntea "voiman" vaikutuksen.

Yleensä olen sitä mieltä, että kirjat ovat paljon parempia kuin elokuvat ja harvoin edes katselen elokuvia, jotka perustuvat mielestäni huippuhyviin kirjoihin. Pelkään pettyväni. Poikkeuksiakin on ja niistä mainittakoon Taru sormusten herrasta. J.R.R. Tolkien loi 50-luvulla aivan mielettömän maailman kirjallaan (jota tehdessään mm. tutustui Kalevalaan), mutta Peter Jackson vei kirjan tapahtumat - tosin reilusti muokattuina - aivan uudelle tasolle elokuvissaan. Ei voi muuta kuin haukkoa henkeään tapahtumien vyöryessä eteenpäin, varsinkin taistelukohtaukset ovat vertaansa vailla.

Quentin Tarantinon elokuvat iskivät minuun heti kun 90-luvulla näin Reservoir Dogsin ja Pulp Fictionin. Silloin monet kauhistuivat elokuvien väkivaltaisuudesta. Täytyykin olla erikoinen huumorintaju, jotta elokuvia ymmärtää, mutta nykyään Tarantino on saanut arvostusta muunakin kuin kulttielokuvien ohjaajana. Robert Rodriquez on samoilla linjoilla kuin ystävänsä Tarantino, mutta hänen elokuvissaan keskitytään pitkäveteisiä vuorosanoja enemmän suoraan toimintaan - kieroutunutta huumoria unohtamatta. Hänen kuuluisimpia elokuviaan lienevät Desperado, Sin City ja Machete.

En ole koskaan ollut kepeiden komedioiden tai romanttisten rakkauselokuvien ystävä, vaikka tämmöisen keski-ikäisen perheenäidin kai oletetaan sellaisia enimmäkseen katsovan. No tämä äiti kuitenkin käy mieluiten elokuvissa katsomassa toimintaa ja väkivaltaviihdettä! Kaahailun, tappeluiden, räjähdysten, ampumisten ja verenvuodatuksen lisäksi elokuvassa on kuitenkin oltava myös huumoria - ja onnellinen loppu. Pahitteeksi ei myöskään ole, jos pääosan esittäjä on karun miehekäs ja mielellään kaljupäinen, mutta jolla kuitenkin on pilkettä silmäkulmassa ;)

Ps. Uusin Die Hard (Bruce Willis!) ja Fast & Furious (Vin Diesel!) on tänä vuonna käyty katsomassa, kuinkas muuten.