Lasten suusta

Lasten suusta kuulee parhaimmat - mutta myös kiusallisimmat - jutut. Itse hoksasin sen jo parikymppisenä päiväkotiharjoittelijana. Lapset kertoivat hyvin avoimesti perheensä asioista, vähän liiankin. Suosituimpia juttuja lasten keskuudessa oli se, mitä kenenkin vanhemmat joivat. "Mun iskä tykkää kaljasta mut äiti ei. Äiti tykkää lonkerosta!" Yksi tärkeimmistä havainnoistani kuitenkin oli, että jo parivuotias lapsi tykkää, kun hänelle puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä, eikä lässytetä vauvakielellä kuin vähäjärkiselle. Minua muuten myös kosittiin päiväkodissa, mutta koska sulhasekseni pyrkivä oli vasta 4-vuotias, jouduin antamaan rukkaset. Puumat eivät olleet vielä silloin muotia.
 
Kun vanhemmat lapseni olivat 6- ja 4-vuotiaita, kerroimme heille, että meille on tulossa vauva. Varsinkin vanhin poika oli asiasta kovin tohkeissaan (nuorempi oli enemmän kiinnostunut legoista), joten osasimme aavistaa, että tieto ei pysyisi kovin pitkään salaisuutena. No pysyihän se, seuraavaan aamuun asti. Vein pojat kirjastoon satutunnille ja jäin itse lukemaan lehtiä kirjaston toiseen päähän. Jonkin ajan kuluttua kuulin, kuinka poikani kirkas ääni kesken satutädin kertoman sadun kailotti: "Mun äidin mahassa on vauva!". Mummot ja muut läheiset kuulivat asiasta vasta vähän myöhemmin.
 
Pikkulapsilla on tapana koetella vanhempiensa kärsivällisyyttä ja tilanteiden hallintaa tekemällä kiusallisia kysymyksiä yllättävissä paikoissa. Esimerkkinä tapaus, jossa äiti ostaa terveyssidepakkauksen ja lapsi huomaa sen kaupan kassalla. "Äiti, mikä toi on?" Äidin posket punertuvat hieman hänen vastatessaan: "Naisten juttuja.". Nokkela lapsi huomaa äidin hämmennyksen ja hoksaa, että kyseessä on jotain mielenkiintoista. "Mitä juttuja?" Äiti saa kiusallisen kyselytulvan tyrehtymään lupaamalla, että asiasta jutellaan lisää kotona. Ja kotona myös jutellaan, mutta kun seuraavan kerran kaupassa vaaleanpunainen Libresse-pakkaus kulkee liukuhihnalla, lapsi hihkaisee: "Äiti, onko noi niitä naisten vaippoja?".

Äskeinen esimerkki lienee kiusallisista kysymyksistä niitä helpoimmin selitettäviä. Varsin haasteellista on keksiä hyvät vastaukset, kun lapsi haluaa - tietenkin keskellä vilkkaita markkinoita, kauppakeskuksen ruuhkassa tai täydessä metrovaunussa - tietää vastauksen esim. siihen, mistä vauvat tulevat, miksi äidillä ei ole pippeliä, mikä on homo tai miksi viereinen setä haisee pahalle.

Nyt kun omien teini-ikäisten lasten kyselyikä on taakse jäänyttä elämää, on roolit menneet toisinpäin. Nyt äiti on se, joka kyselee ja haluaa tietää kaikenlaista lasten elämästä, tosin vastauksena on usein vain murahdus tai kehotus kunnioittaa toisen yksityiselämää. Ja jos teinin saa jostain kumman syystä mukaansa ihmisten ilmoille, pelkää lapsi koko ajan vanhempansa häpäisevän hänet noloilla jutuilla ;)