Tosiasiassa en ole koskaan pitänyt liiasta tavaramäärästä. Vähemmän ON enemmän, ainakin useimmiten. Olisi hyvin kummallinen tunne, jos paikat olisivat täynnä esimerkiksi nukkeja, Star Trek -tavaraa, kissapatsaita tai täytekyniä. Sen sijaan kirjoja ei voi koskaan olla liikaa! Mutta en pidäkään niitä keräilykohteina, vaan tuki tarpeellisina kodin välttämättömyyksinä ja tunnelman tuojina.
Myös omat lapseni keräsivät pieninä kaikenlaista, se lienee kaikkien lasten tapa ajasta riippumatta. Suosituimpia keräilykohteita olivat silloin muodissa olleet Pokemon-kortit sekä pullonkorkit. Molemmissa oli hyvät ja huonot puolensa. Pokemon-kortit olivat mielenkiintoisia ja niiden vaihtelu parempaa ajankulua kuin tietokoneen ääressä istuminen, mutta ne tulivat yllättävän kalliiksi vanhemmille ja aiheuttivat jopa järjestyshäiriöitä koulussa. Pullonkorkkeja lapset keräsivät pitkin tien poskia ja pihoja - no myönnetään, muutaman löysivät ihan kotoakin - mutta koska useimmat niistä olivat likaisia ja haisivat vanhalle kaljalle, ne olivat myös aika iljettäviä.
Yksi poika innostui keräämään kurkkukarkkilaatikoita. Keräilyinnostus kiiri myös sukulaisten korviin, ja pojalle tuotiin pastillirasioita ulkomaita myöten. Poika säilöi kaikki parisataa laatikkoa huolellisesti yksitellen pieniin minigrip-pusseihin ja piti kirjaa aarteistaan, kunnes kyllästyi. Nykyään lapset tuntuvat keräävän vain likaisia sukkia ja pölypalloja sängyn alle sekä tahmeita laseja pöydän päälle.
Vaikka en varsinaisesti mitään kerääkään, mariskooleja on kuitenkin ilmestynyt keittiön katon rajassa olevalle hyllylle, samoin kuin vanhoja lasipulloja ja purkkeja, joista tykkään. Mahtaisiko tässä kuitenkin piillä jonkinlaisen keräilyharrastuksen alku?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti