Lapsena minua ei kannustettu liikkumaan, sillä perheeni kiinnostus liikuntaan rajoittui penkkiurheiluun. En ollut ketterä tai nopea, joten ei mikään ihme, että vihasin koulun liikuntatunteja. Harjoitus olisi ehkä auttanut asiaa, mutta vietin mieluummin vapaa-aikani kirjojen parissa kuin lenkkipolulla. Muistan kuitenkin hyvin, miten nöyryyttävältä tuntui, kun valittiin viimeisten joukossa pesäpallojoukkueeseen tai miten paljon ärsytti, kun kaltaiselleni pitkälle ja hoikalle tytölle piti kuitenkin aina vitsailla koripalloilijan urasta. Eräs liikunnanopettaja päivitteli kerran suureen ääneen muiden kuullen, kun en saanut yhtään vatsalihasliikettä tehtyä! Yritä siinä sitten innostua liikunnasta.
Vuosien varrella olen oppinut ymmärtämään liikunnan merkityksen niin fyysisen kuin psyykkisenkin kunnon ylläpitäjänä. Tosin vielä nuorena äitinä liikunnaksi riitti varsin hyvin lasten kanssa touhuaminen ja normaalit kotihommat. Silloin ei ollut aikaa istuskella paikoillaan, saati asettua koko illaksi tv:n ääreen suklaata syömään. Luulen, että minulle suotiin pari vatsavaivaista vauvaakin vain sen takia, että saisin liikuntaa ja raskauskilot karistettua pois nopeasti. Vaunujen kanssa kävely nimittäin tainnutti tehokkaasti pienen koliikkivauvan - tosin vauhdissa piti olla koko ajan, muuten lapsi heräsi. Askelmittariin olisi kyllä kertynyt kunnioitettava määrä kilometrejä, jos nimittäin sellaisia mittareita olisi yleisesti ollut käytössä silloin.
90-luvun lopulla alkoi katukuvassa näkyä koomisen näköisiä sauvakävelijöitä. Silloin ne vielä naurattivat minuakin, mutta eivät naurata enää. Hurahdin sauvakävelyyn kuutisen vuotta sitten ja sille tielle jäin. Samoihin aikoihin päätin kokeilla hiihtämistä parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Karistin mielestäni muistot huonosti voidelluista ja lipsuvista suksista ja keskityin nauttimaan lajista ilman pakkoa ja kilpailua. Suureksi yllätyksekseni huomasin pitäväni hiihtämisestä, ihka ensimmäistä kertaa elämässäni!
Ryhmäliikunta ei ole minua varten edelleenkään, sen verran hyvin on muistissa kouluaikaiset nöyryytykset. Kuntosaleilla ja naisvoimistelijoissa minua ei siis nähdä hyväkuntoisten ja trendikkäästi pukeutuneiden joukossa. Itse kun luultavasti siellä vain puuskuttaisin naama punaisena vanhassa t-paidassa ja parhaat päivänsä nähneissä verkkareissa, enkä tajuaisi ottaa mukaan edes muodikasta vesipulloa! Siinäpä Sofia Ruusilalle paheksuttavaa!
Mitään himoliikkujaa minusta ei ole tullut ja sohvaperunana on välillä ihana olla, mutta nykyään pyrin liikkumaan useana iltana viikossa. Sauvakävelen tai hiihdän, joskus pyöräilen. Otan irti hyötyliikunnasta sen minkä pystyn. Maratonit ja Finlandiahiihdot saavat osaltani olla ihan rauhassa, minulle riittää oman kunnon ylläpitäminen ja se, että liikkumisesta tulee hyvä olo. Eikä haittaa, vaikka hiihtoladulla sitkeät eläkeläispapat ohittavat minut - mummoille sentään vielä pärjään!
Loistava kirjoitus :D :D Muistan niin hyvin noi liikkatunnit ja itsekin naureskelin sulle ja sun vatsalihaksille :/ Voi raasua, kun lisäsin sun tuskaa! Tuhma minä! Mutta kuka on Sofia Ruustila? :O Tosin silmiin kävi toi ryhmäliikunta :) Sulla on ennakkoluuloja! Hiihdossakin voitit ennakkoluulot, mutta nyt et halua kokeilla ryhmäliikuntaa eli siis kokeilla, että pitävätkö noi sun luulot paikkansa :) Ladylinellakin käy satakiloisia, joille ei trendivaatteet sovi :D senkin sarkasti ;)
VastaaPoista