Tsehovilaista tyyliä etsimässä

Tykkään sisustuslehdistä ja -ohjelmista. Kylässä katselen vaivihkaa ihmisten sisustusratkaisuja ja Facebookissa tutkin mielelläni kuvia, joissa näkyy kavereiden koteja. Ihailen tsehovilaista sisustusta. Vanhat huonekalut, taulut ja tavarat sekä hieman boheemi tyyli ja viipynyt tunnelma miellyttävät. En kuitenkaan halua asua tunkkaisessa, pitsiliinojen täyttämässä mummon kodissa, vaan sisustuksessa pitää olla myös jotain uutta, ehkä yllättäviä ja hauskojakin yksityiskohtia sekä tietenkin valoisuutta. Sisustaminen siis kiinnostaa minua kovasti - ainakin teoriassa.

Oman kotini todellisuutta kuitenkin on, että se on sekoitus vähän kaikkea: vanhaa ja uutta, kivaa ja kamalaa. Olen laiska sisustaja, eli päässä olevat ideat eivät useinkaan johda kauppareissuun. Kannatan myös ekologisia arvoja, joten en osta uutta heti kun kyllästyn vanhaan. Onneksi kotia saa välillä uudistettua ihan pienilläkin asioilla, kuten uusilla sohvatyynyillä tai vaikka vain tavaroiden paikkojen vaihtamisella. Talomme on rakennettu 80-luvulla, joten remontoimaankin olemme joutuneet. Sauna, kylppäri ja vessa on uusittu lattiasta kattoon ja seiniä on maalattu sekä tapetteja vaihdettu. Huonekalut ovatkin sitten sekalaisia, suurin osa jo vuosia mukanamme muista asunnoista kantautuneita tavaroita, joilla ei paljon yhteistä teemaa ole.

Olen aina pitänyt vanhoista huonekaluista ja tavaroista. Ja nimenomaan oikeasti vanhoista, ei nykyään muodissa olevista uusvanhoista. Vanhoilla tavaroilla on elämää ja historiaa, ja tuntuu kivalta tarjota koti jollekin pitkään matkanneelle ja miettiä, mitä se onkaan kokenut ja nähnyt. Minulle rakkain tavara on mummoltani peritty vanha poljettava Singer, joka toimii nykyään kukkapöytänä. Rahallista arvoa sillä ei ole, mutta tunnearvoa vaikka kuinka paljon. Sillä on pienenä leikkinyt ja polkenut oma äitini, vähän myöhemmin minä itse ja sitten minun lapseni. Vaikka se on painava ja kaikkia on suututtanut sen kantaminen muuttojen yhteydessä, en luovu siitä ikinä!

Vaikka kotimme uudistus sujuukin liikoja kiirehtimättä, keittiö kaipaisi kipeästi päivittämistä. 80-luvun mäntyiset keittiönkaapit ovat ehkä joskus jonkun mielestä olleet ihan kivat, mutta alkavat jo olla tiensä päässä. Lasten mielestä keittiömme sopisi hyvin Suomen kaamein kämppä -ohjelmaan, ja taitavat mokomat olla siinä ihan oikeassa. Toisaalta - kohtahan mäntykaapit saattavat jo olla ihan retroa ja kuuminta muotia ;)

Tavoitteita, unelmia ja suunnitelmia pitää aina olla. Ehkäpä minunkin kodistani joskus tulee "tsehovilainen" - tai sitten ei. Tärkeintä kai on kuitenkin viihtyä ja tuntea olonsa kotoisaksi, ja se kyllä onnistuu minulta!