Vuoden viimeinen

Näin vuoden lähestyessä loppuaan tulee vaistomaisesti tarve tehdä itselleen jonkinlainen henkinen tilinpäätös kuluneesta vuodesta. Mitä tulikaan tehtyä, mitä opittua? Oma vuoteni oli täynnä suuria tunteita - niin iloa ja ylpeyttä kuin luopumisen tuskaa ja vähän suruakin. Lisäksi remonttipölyä tuntui olevan ilmassa pitkin vuotta. Oivalsin myös sen, että nyt eletään ihan uutta elämänvaihetta. Lapset ovat kasvaneet isoiksi ja itsenäistyvät hurjaa vauhtia, ja vanhempien on vain siihen sopeuduttava.

Onneksi jotain pysyvääkin vielä on, eli kirjat. Tämmöistä tuli tänä vuonna luettua:

1. Anja Snellman: Pääoma

2. Roslund & Hellström:  Tyttö katujen alta

3. Jari Tervo: Esikoinen

4. Maija Vilkkumaa: Nainen katolla

5. P. D. James: Valepotilas

6. Charlaine Harris: Sydänverellä

7. Anne Holt: Kasvoton kuolema

8. Donna Leon: Uskon asia

9. John Steinbeck: Hyvien ihmisten juhla

10. Douglas Preston & Lincoln Child: Kuolleiden kirja

11. Mari Jungstedt: Neljäs uhri

12. Donna Leon: Turvasatama

13. Anne Holt: Kuoleman tahdissa

14. Tuomas Kyrö: 700 grammaa

15. Tuomas Kyrö: Kunkku

16. Donna Leon: Pedon palkka

17. Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

18. Janet Evanovich: Yhdeksän hyvää

19. Janet Evanovich: Kymmenen oksalla

20. Janet Evanovich: Luuvitonen

21. Ann Cleeves: Viiltoja

22. John Irving: Vapauttakaa karhut!

23. Anna Jansson: Hylynryöstäjä

24. Janet Evanovich: Kolmas kovanokka

25. Roope Lipasti: Perunkirjoitus
26. Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

Eipä ole suuri yllätys, että tämänkin vuoden aikana luin enimmäkseen dekkareita - ne nyt vaan on mun juttu. Tuomas Kyrön ja Miika Nousiaisen tuotantoon tutustuin myös. Herrat ovat ihastuttaneet nokkeluudellaan Hyvissä ja huonoissa uutisissa, joten odotukseni kirjojen suhteen olivat korkealla. Ehkä vähän liiankin korkealla, sillä olisin toivonut vieläkin hykerryttävämpää tekstiä.

Nämä kirjat sain joululahjaksi. Härkösen kirjan jo ehdin lukea ja tuskin maltan odottaa, että pääsen Dickerin 800-sivuisen kirjan kimppuun. Onneksi joulupukki kuuli toiveeni!

Tuo vieressä nappisilmillään tuijottava kaveri on tosin sitä mieltä, että lukemista parempaa tekemistä olisi ehdottomasti hänen kanssaan seurustelu - tai ainakin ruokakupin täyttäminen.

Onnekasta tulevaa vuotta!

Hiljaa hiipii joulumieli

Joulukuun alussa äiti alkoi tarkemmin katsoa ympärilleen kotona ja huomasi, että keittiö oli oikeastaan aika väritön paikka. Uudet, harmaat kaapistot olivat toki edelleen ihanat - joskin korkeakiiltoisissa ovissa sormenjäljet näkyivät yllättävän hyvin, joten ovet eivät ehkä välttämättä olleet järkevin valinta laiskan äidin keittiöön. Välitilan valkoinen lasi näytti kauniilta ja se oli sentään helppo pitää puhtaana. Mutta mitä ihmeen järkeä oli yhdistää niihin harmaat verhot ja samaa sävyä oleva matto? Lopputulos oli kyllä harmoninen - mutta niin tylsä.

Äiti päätti, että nyt kaivattiin väriä keittiöön ja sitä myötä piristystä pimeään vuodenaikaan. Eikä aikaakaan, kun Jotexista oli tilattu punaiset verhot ja varaston uumenista kaivettu esiin jo melkein unohdettu mummin vanha punainen matto. Keittiö näytti nyt paljon pirteämmältä - ja jouluiselta. Äiti on aina kritisoinut jouluverhojen vaihtamista ja yleistä jouluhössötystä vastaan, joten ällistys oli melkoinen, kun hän tajusi hankkineensa elämänsä ensimmäiset jouluverhot! Muille hän tietenkin pokkana väitti, että punaisia verhoja voi käyttää ympäri vuoden. Saas nähdä miten hyvältä ne vielä keväällä näyttävät.

Kännykkäkuvat on mitä on... Oikeasti verhot ja matto on samaa punaisen sävyä.

Nyt voi joku ajatella, että äiti hurahti täysin ja koti loistaa kuin migreeniä aiheuttavat vilkkuvat ja välkkyvät amerikkalaiset joulukodit ja takan reunalle on ripustettu omin käsin tehdyt joulusukat. Ehkä pipareitakin on leivottu, perunalaatikot imelletty ja vaatehuone siivottu monen vuoden aikomisen jälkeen?

No ei sentään. Äiti ei vieläkään osaa tehdä sukkia tai lapasia eikä edelleenkään ole innostunut leipomisesta. Vaatehuonekin odottaa vielä inspiraation iskemistä. Mutta kun vielä marraskuussa pihan ainoa ylimääräinen valo tuli kissan haudalla lyhdyssä lepattavasta kynttilästä, joulukuussa sentään viriteltiin vähän jouluvaloja pihalle ja ikkunaan. Lamput eivät kuitenkaan olleet kovin yhteistyökykyisiä, sillä terassin katon reunaan laitetuista jääpuikoista neljännes sammui melkein heti kättelyssä. Eli se siitä loistokkaasta joulukodista. Onneksi kynttilöitä sentään riittää.

Eilen Prismasta mukaan napattu kynttilä. Keittiössä leijailee nyt mukavan mieto tuoksu - ihan kuin joku olisi leiponut!

Kastehelmi-kynttilälyhdyt on vaan niin ihania, ja niiden kaverina Lapista tuotu porolyhty.

Joulukalenteri on ainakin lapsiperheissä takuuvarma keino huomata joulun lähestyminen. Tähän mennessä äiti olikin joka vuosi hankkinut lapsilleen joulukalenterit, vaikka lapset olivatkin jo isoja. Nyt ne jäivät ostamatta, sillä edellisenä vuonna oli paljastunut, että karkit ja suklaat oli usein syöty luukuista jo ennen joulukuuta. Äiti oli syystäkin tuntenut itsensä huijatuksi, joten enää moinen peli ei vetelisi. Hän ei edes uskaltanut kysyä, miten varhaisessa vaiheessa lasten usko joulupukkiin oli kadonnut... Ehkä lapset olivat vuosikausia leikkineet uskovansa pukkiin, jotta äidille ei olisi tullut paha mieli? Parempi siis pitää itsellään ruusuiset mielikuvat, äiti päätti.

Ilman kalentereita, joulupukkiin uskomista tai suurempia jouluvalmisteluitakin joulu lähestyy vääjäämättä. Eilen satanut lumi viritteli mukavasti joulutunnelmaan - etenkin sen jälkeen, kun painava lumi oli hiki päässä kolattu pihalta. Myöskään tieto siitä, että karkki- ja suklaalakko päättyy pian, ei ainakaan vähennä tämän äidin joulumieltä.

Vihdoinkin lunta!