Oivallusten vuosi

Joulusta on vielä jäljellä kuusi ja ähky olo. Pian on aika suunnata uuteen vuoteen, mutta sitä ennen huomioitani tämän vuoden varrelta, olkaa hyvät!

1. Säännöllinen liikunta ja herkuttelun vähentäminen kannattaa. Kunhan muistaa pysyä kohtuudessa, sillä elämään pitää ehdottomasti kuulua myös laiskottelua ja herkuttelua.

2. Ilman suklaata VOI elää. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Tosin pakko ei ole.

3. Mitä tahansa asiaa voi käsitellä huumorin keinoin, kunhan tekee sen tyylillä. Sarkasmia kannattaa käyttää vain omiin perheenjäseniin, jos nimittäin haluaa välttää väärinkäsitykset ja kiusalliset tilanteet.

4. Sosiaalinen media ja bloggailu vie aikaa kirjojen lukemiselta, valitettavasti. Tosin voi siitä seurata jotain hyvääkin, itse olen esim. tutustunut moniin mielenkiintoisiin blogeihin. Lupaan kuitenkin ensi vuonna lukea enemmän kirjoja - ja tämä onkin ainoa lupaus, jonka aion tehdä.

Tässä valitettavan lyhyeksi jäänyt lista tänä vuonna lukemistani kirjoista:

1. Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut

2. Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

3. Henning Mankell: Likainen enkeli

4. Charlaine Harris: Samaa verta

5. Franz Kafka: Linna

6. John Irving: Minä olen monta

7. Jari Tervo: Layla

8. Jari Tervo: Pyhiesi yhteyteen

9. Dean Koontz: Odd Thomas, hiljaisten kaupunki

10. Arto Paasilinna: Kymmenen riivinrautaa

11. John Harvey: Kylmää valoa

12. Charlaine Harris: Veren muisti

13. Riikka Pulkkinen: Totta

14. Leena Lehtolainen: Rautakolmio

15. Riikka Pulkkinen: Vieras

16. Charlaine Harris: Veri kielellä

17. Liza Marklund: Ajojahti
18. Kauko Röyhkä & Juha Metso: Ville Haapasalo "Et kuitenkaan usko..."
 

5. Onnellisuuteen ei tarvita lottovoittoa, vaan onni muodostuu elämän pienistä iloista. Syliin käpertyneestä kissasta, iloisista teineistä (kyllä, semmoisiakin on meillä aina joskus nähty), onnistumisen tunteesta, hyvästä ruoasta tai mukaansa tempaavasta kirjasta.

6. Pieni ripaus positiivista ajattelua ei tee pahaa kenellekään. Liioittelemaan ei kyllä tässä(kään) asiassa kannata ruveta, ettei ihan hulluna pidetä.

7. Hyvin nukutun yön jälkeen mikä tahansa on mahdollista.

Onnellista ja onnekasta vuotta 2014 kaikille lukijoilleni!

Laiskan äidin paluu

Äiti oli ollut yllättävän reipas syksystä saakka. Loppukesällä havaittu outo farkkujen kutistumisilmiö ja yleinen vetämättömyys saivat aikaan jonkin sortin liikuntainnostuksen ja pyrkimyksen terveellisempiin elintapoihin. Liikunnan lisääminen ja herkuttelun vähentäminen ilmeisesti kannatti, sillä joulukuussa äiti havaitsi olemuksessaan selvää parannusta. Pienempi peppu ja pirteämpi mieli antoivat aihetta hymyilyyn.

Kunnes joulu alkoi lähestyä - uhkaavasti. Äidin reippaus tuntui yhtäkkiä jokseenkin vähäpätöiseltä verrattuna Suorittajaäitien jouluvalmisteluihin. Heillä kun oli tiedossa ainakin suursiivousta, jouluverhojen vaihtamista, kaappien raivausta, jouluruokien tekemistä, leipomista ja vaikka mitä muuta. Äiti ahdistui moisesta innokkuudesta. Aivan kuin olisi menossa kilpailu siitä, kuka on kiireisin ja tekee eniten. Miksi ihmeessä kaapit pitäisi siivota juuri joulun alla? Eikö sitä voisi tehdä vaikka kesäloman sadepäivänä? Miksi jouluverhot? Miksei valmislaatikoita (äidithän nekin on tehneet, mikäli mainoksiin on uskominen)? Lahjojakin pitäisi hankkia ja paketoida ne trendikkään persoonallisesti, mitä se sitten tarkoittaakaan. Ja joulukortit olisi tietenkin pitänyt askarrella omin pikku kätösin. Voi hyvänen aika!

Ja niin oli Laiska äiti taas paikalla. Hänestä ei ole ylenpalttiseen hössötykseen. Tosin ihan varma hän ei ole siitä, pitäisikö hänen stressaantua omasta laiskuudestaan vaiko vain hiljentyä nauttimaan tulevasta joulusta. Sillä joulusta hän pitää. Ei kodin siisteyden tai omatekoisten jouluruokien, vaan nimenomaan tunnelman takia. Hänen perheessään ei tehdä suursiivousta, normaali viikkosiivous saa riittää. Jos jotakuta häiritsee vaatehuoneen sotkut juuri jouluna, niin siitä vain. Verhojakaan ei vaihdeta, vaan samat vanhat saavat roikkua ikkunoissa niin kauan kun niihin kyllästyy. Valmislaatikot maistuvat perheelle siinä missä omatekoisetkin - kun sekaan lorauttaa kermaa niin hyvää tulee. Leipominenkin on turhaa, sillä jouluna makeanhimo tyydytetään tietenkin suklaakonvehdeilla ja marmeladilla.

Äiti on ollut syömättä suklaata ja karkkia elokuusta lähtien, eikä yllätyksekseen ole niitä paljon kaivannut. Viime aikoina joulusuklaat ovat kuitenkin alkaneet hieman houkutella... Sillä aikaa kun Suorittajaäidit puunaavat kotejaan joulukuntoon, saattaa Laiska äiti siis sytyttää kynttilät joulumieltä kohottamaan ja ahertaa Pandan suklaarasian kimpussa. Tekemistä riittää kyllä siinäkin.

Jouluostoksilla

Kävin tänään jouluostoksilla ilman sen kummempia etukäteissuunnitelmia. Olipa huono idea. Kuljin kauppakeskuksessa kaupasta toiseen pää tyhjänä hien virratessa takin sisällä. Joululaulut ja joka puolella tungeksivat ihmiset vaan ärsyttivät, eivätkä saaneet joulumieltäni kohoamaan. Lopulta tuskastuin omaan saamattomuuteeni, kävin ostamassa laatikollisen donitseja ja pakenin kotiin niitä mässäämään. Ilmeisesti on korkea aika miettiä, mitä ostaa, ja mennä vasta sitten kauppaan. Kunhan sokerihumalasta selviää.

Lahjojen hankkiminen on kivaa  - silloin, kun tietää, mitä ostaa. Välillä olen oikein hykerrellyt tyytyväisyydestä, kun olen hankkinut lahjan, mistä tiedän jonkun pitävän ja varmasti ilahtuvan. Tänä vuonna hykertely on jäänyt vähemmälle.
 
Kun lapset olivat pieniä, lelulehdet olivat tärkeitä apuvälineitä toivelistan tekemiseen. Niitä selattiin niin kauan kun lehdet olivat kuluneet repaleisiksi. Vasta joulun jälkeen niiden rippeet sai heittää pois. Lehdistä kirjoitettiin listoihin halutut lelut. Jopa siinä vaiheessa kun lapset eivät vielä osanneet lukea tai edes kunnolla kirjoittaa, he jäljensivät huolellisesti kirjaimet paperille. Aina ei yksi a4-kokoinen paperi edes riittänyt, vaan niitä teipattiin useampia peräkkäin. Halusivat kuulemma varmistaa, että saisivat edes jotain.
 
Nyt toivelistat ovat yhtäkkiä lyhentyneet, itse asiassa niitä ei ole ollenkaan. Kun teineiltä yrittää kysellä toiveita, vastauksena on vain "rahaa". Yksi sentään toivoo uutta kännykkää. Pitäisi olla helpottunut, kun enää ei tarvitse ostella paljon tavaraa ja paketoida lahjoja yötä myöten. Noilla toivomuksilla kuusen alla on aattona kaksi kirjekuorta ja kännykän kokoinen paketti ;) Eihän semmoinen käy, joten muutakin on keksittävä.
 
Miehen kanssa ostelemme toisillemme yleensä lahjaksi kirjoja. Niitä hankkisin mielelläni myös lapsille, mutta kirjojen lukemiselle kävi teini-iän kynnyksellä samoin kuin lahjalistojen tekemiselle - kalpaten. Pitää toivoa, että lapsuuden lukutoukat sitten myöhemmin elämässään löytäisivät kirjat uudelleen. Viime jouluksi ostamani kirjat taitavat lojua lukemattomina teinien hyllyillä, nuorin sentään vielä lueskelee ennätyskirjoja.
 
Mitäkö minä toivon joululahjaksi? Liza Marklundin ja Anja Snellmanin uusimmat sekä tunnelmallista, rauhallista ja riidatonta joulua perheen parissa. Ja tietysti paljon lunta.

Jos jonkinlaista keräilyä

Lapsena keräsin samoja asioita kuin muutkin ikäiseni tytöt: tarroja, kiiltokuvia ja purkkapakettien mukana tulleita kortteja eri koiraroduista. Muistan silloin miettineeni, miten mielenkiintoista ja jännittävää olisi keräillä jotain erikoista ja kasvattaa kokoelma niin mittavaksi, että kaikki olisivat siitä kateellisia. Pohdin mm. alkavani keräämään pääsiäismunista ja joulukalentereista saatuja pikkutavaroita ;)

Tosiasiassa en ole koskaan pitänyt liiasta tavaramäärästä. Vähemmän ON enemmän, ainakin useimmiten. Olisi hyvin kummallinen tunne, jos paikat olisivat täynnä esimerkiksi nukkeja, Star Trek -tavaraa, kissapatsaita tai täytekyniä. Sen sijaan kirjoja ei voi koskaan olla liikaa! Mutta en pidäkään niitä keräilykohteina, vaan tuki tarpeellisina kodin välttämättömyyksinä ja tunnelman tuojina.

Myös omat lapseni keräsivät pieninä kaikenlaista, se lienee kaikkien lasten tapa ajasta riippumatta. Suosituimpia keräilykohteita olivat silloin muodissa olleet Pokemon-kortit sekä pullonkorkit. Molemmissa oli hyvät ja huonot puolensa. Pokemon-kortit olivat mielenkiintoisia ja niiden vaihtelu parempaa ajankulua kuin tietokoneen ääressä istuminen, mutta ne tulivat yllättävän kalliiksi vanhemmille ja aiheuttivat jopa järjestyshäiriöitä koulussa. Pullonkorkkeja lapset keräsivät pitkin tien poskia ja pihoja - no myönnetään, muutaman löysivät ihan kotoakin - mutta koska useimmat niistä olivat likaisia ja haisivat vanhalle kaljalle, ne olivat myös aika iljettäviä.

Yksi poika innostui keräämään kurkkukarkkilaatikoita. Keräilyinnostus kiiri myös sukulaisten korviin, ja pojalle tuotiin pastillirasioita ulkomaita myöten. Poika säilöi kaikki parisataa laatikkoa huolellisesti yksitellen pieniin minigrip-pusseihin ja piti kirjaa aarteistaan, kunnes kyllästyi. Nykyään lapset tuntuvat keräävän vain likaisia sukkia ja pölypalloja sängyn alle sekä tahmeita laseja pöydän päälle. 

Vaikka en varsinaisesti mitään kerääkään, mariskooleja on kuitenkin ilmestynyt keittiön katon rajassa olevalle hyllylle, samoin kuin vanhoja lasipulloja ja purkkeja, joista tykkään. Mahtaisiko tässä kuitenkin piillä jonkinlaisen keräilyharrastuksen alku?