Itsensä kieltämisen kuukausi

En tehnyt uuden vuoden lupauksia. En aloittanut uutta, tervettä ja onnellisempaa elämää ja ruvennut laihduttamaan, käymään salilla tai syömään terveellisemmin. Jotenkin kummasti minut on kuitenkin vedetty mukaan alkuvuoden elämänmuutoksiin, ainakin sivusta seuraajan rooliin. Hirveän monet muut kun ovat lupauksia tehneet. Tosin näin tammikuun loppupuolella aika monet ovat jo ehtineet lupauksensa rikkoakin, ne kun tuppaavat joskus olemaan vähän liian kunnianhimoisia.

Mainokset ovat kuitenkin vielä tässä vaiheessa vuotta toiveikkaina täynnä keventäjiä, vitamiineja, kevyitä ruokia, liikuntavälineitä ja -vaatteita ja laihdutusvalmisteita. Monet tutut ovat aloittaneet kuntosalilla käymisen tai vähintään keventäneet ruokatottumuksia ja aloittaneet karkkilakon. Ehkä minunkin kuuluisi nyt tuntea huonoa omaatuntoa karkkihyllyllä tai sipsejä syödessäni - tai harrastaa liikuntaa useammin kuin pari kertaa viikossa.

Läheisellä ABC:lla käydessäni en kuitenkaan tuntenut huonoa omaatuntoa vaan ärtymystä, kun kassan vieressa olevan hyllykön suklaapatukat oli korvattu terveellisillä (?) myslipatukoilla. Eihän sellainen nyt sovi salaiseksi nautinnoksi rankan työpäivän jälkeen! Siinä vaiheessa ei enää kehdannut karkkihyllyillekään peruuttaa, joten illan herkkuhetki oli peruttu. Minulla ei ole koskaan ollut halua tai tarvetta laihduttaa, karpata, laskea kaloreita, alkaa vegetaristiksi tai himokuntoilijaksi, joten sellaiseen kehottaminen suorastaan suututtaa. Karkkilakko (tai pikemminkin suklaalakko) voisi kyllä tehdä hyvää, mutta ehkä sitten jonain toisena vuonna ;)

Kuinkahan moni joulumässäilyjen jälkeisen paremman elämän toivossa kuntosalin kausikortin ostanut jo katuu ostostaan katkerasti - muutaman kerran salilla käytyään ja huomattuaan, ettei se olekaan sitä mitä haluaa tehdä? Tai kuinka monet kuntoiluvälineet ovat jo alkaneet pölyyntyä kodin nurkissa tai varastoissa? Tiedän ainakin yhden kuntopyörän, joka on löytänyt uuden elämän säilytystelineenä - meidän makuuhuoneessa. Mittariin ei viime vuosina ole tullut montaakaan kilometriä, mutta pyörässä saa näppärästi säilytettyä käsilaukut ja vähän käytetyt vaatteet. Jotenkin se silti, vaatekasan altakin, muistuttaa minua syyttävästi siitä, etten olekaan polkenut sillä aina silloin kun ulkona on niin huono ilma, ettei siellä voi sauvakävellä tai hiihtää...

Nostan kuitenkin hattua kaikille niille, jotka ovat - uuden vuoden lupauksina tai muuten vaan omasta halusta tai olosuhteiden pakosta - pystyneet muuttamaan elintapojaan  terveellisempään ja kevyempään suuntaan. Toivottavasti jaksatte jatkaa samalla linjalla - vielä tammikuun jälkeenkin!

Nukahtamiskeinot testissä

Päätin ruveta köyhän naisen Myytinmurtajaksi ja testata erilaisia keinoja unen saamiseksi. Pari viikkoa sitten julkaisemani Uneton-kirjoitus poiki nimittäin paljon vinkkejä ja kokemuksia tutuilta ja tuntemattomilta, kiitos niistä!

Kuka olisikaan parempi testihenkilö kuin minä itse? Olenhan herkkäuninen ja usein uneton. En pysty rauhoittumaan ennen nukkumaanmenoa, jos minulla on pieninkin epäilys siitä, ettei uni ehkä tule. Minuun ei tepsi se, että selittäisin itselleni, että ei se mitään, vaikken tänä yönä nuku, ehkä sitten seuraavana... Tai että nousisin välillä sängystä ja tekisin jotain muuta - kuten lukisin kirjaa - unen saamiseksi.

Piti siis kokeilla toisenlaisia keinoja. Jospa jostain olisi apua ja nukkuisin tästä lähtien kuin Ruusunen. Lääkkeitä en kuitenkaan halunnut kokeilla, vaan tarkoitus oli löytää luonnonmukaisempi vaihtoehto. Otin ensimmäiseksi testattavakseni ehkä klassisimman keinon unen saamiseksi, eli lampaiden laskemisen. Yhtenä unettomana yönä aloin laskemaan. Viidennensadan lampaan kohdalla lopetin tuskastuneena - ja jatkoin valvomista. Laskeminen ei ollut minun juttuni koulussa eikä näköjään myöskään yön synkkinä hetkinä.

Viileässä makuuhuoneessa pitäisi nukuttaa paremmin, senhän kaikki tietävät. Meidän makuuhuoneessa on yleensä aina viileä, joten se asia pitäisi olla kunnossa. Uusi "tieto" minulle kuitenkin oli, että viileän huoneilman ja lämpimien jalkojen yhdistelmä auttaa nukkumaan paremmin. Ei muuta kuin testiin yösukat! Voisiko todellakin olla niin, että nukkuminen on pelkistä sukista kiinni? Kuinka ollakaan, testiyönä sain sukat jalassa unen päästä kiinni nopeasti ja nukuin hyvät yöunet pitkästä aikaa! Tosin kyse voi olla myös siitä, että pitkän unettomuusjakson jälkeen jo luontaisestikin oli aika välillä nukkua paremmin...

Oli aika siirtyä astetta järeämpiin keinoihin. Melatoniini on elimistön itsensä erittämää yöhormonia, jonka puute voi aiheuttaa unettomuutta. Melatoniinia saa apteekista ilman reseptiä 1 mg:n vahvuisina pillereinä, mutta minulle tuli tilaisuus kokeilla 3 mg:n vahvuisia. Tartuin tilaisuuteen vain hieman epäröiden, sillä olin valmis uhrautumaan tieteen hyväksi! Testihetken ajankohdan valitsin huolellisesti: sunnuntai-ilta ja tiedossa hieman normaalia stressaavampia työpäiviä. Uni ei varmasti tulisi helposti ilman apukeinoja. Melatoniinipilleri alkoi vaikuttaa noin tunnin kuluttua sen ottamisesta. Minulle tuli rentoutunut ja väsynyt olo. Jäsenet olivat niin raskaat, etten jaksanut edes vaihtaa kylkeä sängyssä. Ajattelin, että nukahdan ihan pian... Ja sitten yhtäkkiä vaikutus lakkasi, ja valvon kolmeen asti yöllä. Perhana, taidan olla niitä ihmisiä, joihin melatoniini ei vaikuta - tai tarvitsisin vähintään kaksinkertaisen annoksen!

Pah, testini eivät tuntuneet johtavan minnekään. Valerianaa en edes viitsinyt kokeilla, vaikka jotkut ovat kuulemma sen avulla unen saaneet. Minuun sekään ei varmaan tepsisi. Parhaiten nukuin niinä parina yönä, jolloin mies oli työn takia pois kotoa! Pitäisikö siitä päätellä, että sinkut nukkuvat parisuhteessa olevia paremmin? Ehkä on vaan hyväksyttävä itsensä sellaisena kuin on, välillä huonosti nukkuvana. Harras toiveeni kuitenkin on, että ne oikeat Myytinmurtajat joskus testaisi nukahtamiskeinoja :)

Vuosi kirjoina

Jos minulta kysytään lempikirjaa, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä: Sinuhe egyptiläinen. Siinä on kirja, jossa on loistavasti yhdistetty kaikkea mahdollista: rakkautta, draamaa, huumoria, historiaa, mytologiaa, sotaa, rauhaa, matkakertomusta. Vain taitava kirjailija saa noista kaikista elementeistä tehtyä mielenkiintoisen ja yhtenäisen kirjan, mutta Mika Waltari onnistui siinä. Olen lukenut Sinuhen kaksi kertaa, ensimmäisen kerran lukiossa ja toisen kerran viitisen vuotta sitten. Kohta voisi olla kolmannen kerran aika!



Olen vuodesta 2008 kirjoittanut muistiin lukemani kirjat. Lukuvauhtini on 20-30 kirjaa vuodessa. Viime vuonna olen näköjään lukenut suurimmaksi osaksi dekkareita ja fantasiaa, eli aika kevyellä linjalla ollaan oltu. Yritin kyllä myös aloittaa Dostojevskin Karamazovin veljekset, mutta sata sivua luettuani laitoin kirjan takaisin kirjahyllyyn - jestas mitä jaarittelua! Tässä kuitenkin viime vuoden lista:

1. Charlaine Harris: Veren perintö

2. Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti

3. Harlan Coben: Kadonneet

4. Willy Russel: Väärä poika

5. Liza Marklund: Panttivanki

6. Charlaine Harris: Pahan veren valtakunta

7. Walter Isaacson: Steve Jobs

8. Ilkka Remes: Teräsleijona

9. Peter Mayle: Vuosi Provencessa

10. Stieg Larsson: Pilvilinna joka romahti

11. George Orwell: Vuonna 1984

12. Kathy Reichs: Luita ja tuhkaa

13. Charlaine Harris: Veren sitomat

14. Maria Lang: Ei paluulippua

15. Janet Evanovich: Kahdeksan kaunista

16. Janet Evanovich: Ensin rahat

17. Janet Evanovich: Kahta kovemmin

18. Rosa Likson: Hytti nro 6

19. Eve Hietamies: Tarhapäivä

20. Harlan Coben: Ei sanaakaan

21. Harlan Coben: Sillä tiellään
22. Charlaine Harris: Pedon veri

Steve Jobs -elämäkerta oli mieleenpainuva lukukokemus. Ennen kirjan lukemista tiesin kyllä tämän karismaattisen mustaan poolopaitaan ja farkkuihin pukeutuvan miehen olevan erikoinen, mutta noin erikoiseksi en kyllä olisi uskonut! Kirja on kirjoitettu niin, että myös muut kuin tietokonenörtit pystyvät sitä lukemaan.

Eve Hietamies on mainio kirjailija, mutta hän on valitettavasti tainnut jäädä kuuluisien vanhempiensa jalkoihin. Tarhapäivä on ihanan humoristisesti ja nokkelasti  kirjoitettu kirja yksinhuoltajaisän elämästä, eikä siinä arastella käsitellä vaikeitakaan asioita. Välillä hykertelin ääneen sitä lukiessani! Olinkin jo odottanut tätä lukukokemusta pitkään, sillä tykästyin Yösyöttö-kirjaan, johon tämä oli jatkoa.

 

Rosa Liksom voitti Hytti nro 6 -kirjallaan Finlandia-palkinnon vuonna 2011. Sen luettuani oli jotenkin ristiriitaiset tunteet, en tiennyt tykkäsinkö kirjasta vai en. Se on enemmän kuin matkakuvaus junamatkasta läpi 80-luvun Neuvostoliiton. Samalla kun kirjassa kuvataan karuja Siperian maisemia, kuvataan myös nuoren tytön ja vanhemman miehen mielenmaisemia - ja keitetään jatkuvasti teetä!

Tämän kirjavuoden olen aloittanut lukemalla Leena Lehtolaisen Paholaisen pennut. Seuraavaksi tartun Sofi Oksasen uusimpaan. Tästä se vuosi taas lähtee!

Uneton

Olen aina ollut herkkäuninen. Pienikin stressi saa aikaan sen, ettei uni tule helposti. Olen elämäni aikana viettänyt lukemattoman määrän loputtoman pitkiä öitä odottaen sängyssä turhaan nukahtamista. Tunnin tai kaksi jaksan vielä olla toiveikas unen tulon suhteen, mutta sen jälkeen alkaa olla epätoivoinen olo. Tuskaisena pyöriminen tietenkin vain pahentaa tilannetta ja varmistaa sen, että Nukkumattia on turha odottaa.
 
Mikään ei ole kauheampaa kuin katsella kelloa vähän väliä ja laskea tunteja siihen, milloin herätyskello pärähtää soimaan ja pitäisi lähteä pirteänä töihin. Sydän hakkaa, silmiä kirvelee ja tekisi mieli itkeä väsymyksestä ja epätoivosta. Jos kaiken tämän jälkeen vielä joskus aamuyön tunneilla unen päästä saa kiinni, uni on katkonaista. Joskus uni ei tule koko yönä. Tuollaisten öiden jälkeen ei paljon naurata, sillä töihin on jaksettava mennä. On sanomattakin selvää, että parin tunnin yöunien jälkeen työteho ei ole kovin kummoinen, ja perhe saa illalla ihmetellä väsyneen äidin tunteenpurkauksia.
 
Silloin kun minulla on erityisiä vaikeuksia saada unta, pienetkin äänet pitävät minut hereillä. Kuuntelen muun perheen vessakolisteluja, kissojen ääniä, miehen kuorsausta, herätyskellon tikitystä, jääkaapin hurinaa, sateen ropinaa, posteljoonin käyntiä postilaatikolla, aurausauton meteliä, lasten kääntyilyä sängyissään. Täysikuu ei ainakaan helpota tilannetta, vaikken itseäni ihan kuuhulluna pidäkään.
 
Onneksi parin huonosti nukutun tai valvotun yön jälkeen yleensä saan taas paremmin nukuttua. Iltaisin kuitenkin pelottaa, että tuleeko normaaleja öitä lainkaan, vaan jatkuuko unettomuus pitempään. Olen kateellinen niille, jotka nukahtavat heti sänkyyn mentyään tai saavat unen missä tahansa.
 
Univaikeuksista kärsiville annetaan hyvältä kuulostavia ohjeita. Pitäisi rauhoittua ennen nukkumaan menoa ja sänkyyn saisi mennä vasta kun väsyttää. Pieniä päiväuniakin olisi hyvä ottaa. Mutta mitä jos väsyttää koko ajan, mutta uni ei vaan tule - ei illalla sängyssä eikä päivällä (jos jostain kumman syystä olisi tilaisuus ottaa päiväunet)?
 
Nämä joulun ajan rikkonaiset työviikot ovat sekoittaneet tämän tytön unirytmin. Tätä kirjoittessani takanani on yksi valvottu ja toinen huonosti nukuttu yö. Toivon, että jo ensi yönä saisin nukuttua normaalit 6-7 tunnin yöunet. Luin lehdestä, että tilapäisestä unettomuudesta kärsii noin 30 prosenttia aikuisista. Meitä on siis aika paljon - ja ehkäpä joku lukee tätäkin juttua. Kommentoi vapaasti ja kerro kokemuksistasi!

Hyvää yötä!