Omasta mielestäni olen kohtuullisen hyvä autoilija. Olen tarkkaavainen ja yritän ottaa muut huomioon liikenteessä, ajan reippaasti mutta en hurjastele. Muistan suurimman osan liikennemerkeistä ja -säännöistä. Voi olla, joiltain muilta kysyttäessä luonnehdinnat ovat hieman erilaisia. Mies luultavasti hymähtelee tätä lukiessa ja ainakin lasteni mielestä ajan liian varovaisesti. "Hanaa!", saattaa jälkikasvuni ystävällisesti kannustaa ajamisen lomassa. Edes toissakesäinen - elämäni ensimmäinen - ylinopeussakko ei ole vakuuttanut heitä siitä, etten olisi nynny liikenteessä.
Kun aikoinaan päätin hankkia ajokortin, olin 28-vuotias kahden lapsen äiti. Mikäpä sen sopivampi valinta kuin "Young Drivers" -niminen autokoulu. Aluksi olin epävarma ajaja, ja jopa autonkoulun opettaja näytti ällistyneeltä, kun pääsin inssistä ensimmäisellä kerralla läpi. Vaikka kortti oli taskussa, suorastaan pelotti pakata lapset auton kyytiin ja lähteä ajamaan. Mitä jos ajaisin kolarin ja tappaisin meidät kaikki? Lapsetkin taisivat vaistota jännitykseni, sillä kaksikko oli aluksi hipihiljaa automatkoillamme. Hengitimme vasta ajomatkan päätyttyä.
Harjoitus tekee mestarin, tai ainakin saa asioiden tekemiseen luontevuutta ja rutiinia. Enää minua ei siis hermostuta autolla ajaminen. Paitsi tietysti kinkkiset ohitustilanteet, huono sää, liian ahtaat parkkipaikat ja vieraassa paikassa ajaminen, noin muutamia mainitakseni. Nautin ajamisesta kun on hyvä ilma eikä ole ruuhkaa tai kiirettä, mutta pulssini saa kohoamaan edessä hidastelijat ja toisaalta takapuskurissa kiinni olevat kiirehtijät. Olen myös täysin valmis allekirjoittamaan vetoomuksen, jolla kielletään mopoautot tai ainakin niillä ajaminen autoteillä. Valitettavasti en ole kovin helppo repsikan puolella istuja. Painelen herkästi kuvitteellista jarrua omalla puolellani, huokailen ja puhisen sekä säpsähtelen, kun luulen tien vieressä kasvavaa puuta tai viatonta pyöräilijää hirveksi. Sääli miestäni pitkillä ajomatkoilla.
Ajan autoa joka päivä, mutta ajamisen lisäksi en osaa tehdä autolle muuta kuin tankata. En ole koskaan esim. vaihtanut renkaita tai öljyjä. Jos autolle tapahtuu jotain, en tiedä mitä teen. Tässä iässä ei paljon kannata jäädä tien poskeen odottelemaan pelastavia ritareitakaan - tai ainakin pitää varautua odottamaan vähän pitempään. Onneksi mies tietää jo ammattinsakin puolesta paljon autoista, eli minulla on omasta takaa autonkorjaaja ja kevähuollon tekijä. Paitsi että keväthuolto venyy usein syksyyn - tai seuraavaan kevääseen. Autossani on syksystä saakka palanut keltainen moottorin varoitusvalo, mutta miehen mielestä se ei haittaa. Niin kauan kuin punaisia valoja ei kojelaudassa pala, kaikki on kuulemma hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti