sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Valvovan silmän alla

 

George Orwellin romaani "Vuonna 1984" julkaistiin vuonna 1949. Minä luin sen vasta viime kesänä ja paikkasin siltä osin yhden aukon sivistyksessä. Kirjan tarina kuvitteellisesta valtiosta, Oseaniasta, ja sen myyttisestä Isoveli-nimisestä diktaattorista on vaikuttava ja aika ahdistavakin. Kansa elää alistettuna ja pelkää tekevänsä virheitä Isoveljen kaikkialla valvovan silmän alla. Jopa kielteiset ajatukset ovat rikoksia ja niistä rangaistaan rajusti. Tuleepa mieleeni eräs Pohjois-Korea-niminen valtio, jossa tuon kaltaista voisi kuvitella vielä nykyään olevan, mutta alunperin romaani lienee saanut vaikutteita Stalinin ajan Neuvostoliitosta.




Orwellin kirjan Isoveljen mukaan nimetty tv-formaatti Big Brother käynnistyi Alankomaissa vuonna 1999. Suomessa BB on pyörinyt vuodesta 2005. Perusidea on pysynyt ennallaan, eli joukko kilpailijoita eristetään muusta maailmasta ja suljetaan heitä varten rakennettuun taloon, jossa heitä kuvataan ympäri vuorokauden. Yksi kerrallaan asukkaat äänestetään ulos, ja voittaja on se, joka jää taloon viimeiseksi. Big Brother -talossa on tiukat säännöt ja tuotanto voi mielivaltaisesti keksiä uusia rajoituksia tai tehtäviä hankaloittaakseen asukkaiden elämää talossa. Asukkaat saavat sääntörikkomuksista rangaistuksia - ei sentään romaanin kaltaista kidutusta tai aivopesua - mutta myös palkintoja onnistumisista.

Itseni kaltaiselle ihmisen psykologiasta ja käyttäytymisestä kiinnostuneelle ohjelma antaa mahdollisuuden tarkkailla, miten ihmiset muuttuvat eristyksissä ja reagoivat uusiin tilanteisiin. Tirkistelijät puolestaan saavat sydämensä kyllyydestä katsoa paljasta pintaa kun asukkaat käyvät suihkussa, tai hekumoida mahdollisella peiton heiluttelulla, kun talossa syntyy parisuhteita.

Paljon on myös niitä, jotka haukkuvat ja arvostelevat ohjelmaa - yleensä kovaan ääneen työpaikoilla tai sosiaalisessa mediassa. Kuitenkin nämä ihmiset tietävät jostain kumman syystä parhaiten talon tapahtumat... Ilmeisesti he eivät tiedä, että kanavaa voi myös vaihtaa, sillä Big Brotherin lopettamiseksi on perustettu jopa facebook-sivustoja ja nettiadresseja ;) Itse olen huomannut, että ohjelmasta kannattaa jutella vain sitä seuraavien kanssa.  Muuten todennäköisesti joutuu kuulemaan pelkkää negatiivista arvostelua tai ainakin saa sääliviä katseita osakseen, kun tunnustaa katsovansa sellaista roskaa.

Ilmeisesti minäkin olen B-luokan kansalainen, sillä olen seurannut Big Brotheria - tosin satunnaisesti ja ilman maksullista kanavaa - muistaakseni jo toisesta tuotantokaudesta lähtien. Mielenkiintoiset viikkotehtävät kiinnostavat minua eniten. Asukkaat tulevat aina sen verran tutuiksi, että yleensä aina löydän suosikkeja ja inhokkeja. Tänä vuonnakin olen ihaillut rokkimiehen tatuointeja ja ensialkuun pinnalliselta vaikuttavan silikoniblondin aitoa herttaisuutta, mutta myös ärsyyntynyt muutamien valituksesta, jatkuvasta kiroilusta ja muiden haukkumisesta. Mutta kun BB-talo tyhjenee ja valot ja kamerat sammutetaan, talon asukkaat saavat puolestani jatkaa elämäänsä miten haluavat. Minä jään odottamaan seuraavaa syksyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti